Naamiot: 4.Luku

Siinä mä istuin nojatuolissani Pöpö sylissä ja tuijottin niitä kahta. Oikeesti... Mä olin odottanut, että tästä viikosta tulisi hieno ja nyt mä aloin jo toivoa kaikki kaksilahkeiset vittuun mun elämästäni. Jiri istui t-paidassa, multa lainaamassaan, ja boksereissa mun pöytäkoneella ja selaili facebookkiaan. Ja mitä tekikään Ville? Mun vihreä katse liukui toiselle sohvalle, jossa se jätkä istui jäänsiniset silmät kiiluen ja pelasi jotain sen omalla läppärillä. Käänsin katseen telkkariin ja huokaisin syvään. En mä ollut odottanut, että ekasta illasta olisi tullut tälläinen. Mun mielikuvissa mä olin jo rakastellut Villen kaa useammin kuin kerran, mutta jes nyt mä olin sitten kahden tulen välissä. Katsahdin kelloa ja huokasin. Okei, BB alkoi juuri ja se riitti mulle. "Voi helvetti!", mä kivahdin ja nousi pystyyn. Pöpö karkasi mun sylistä ja meni nukkumaan Villen viereen. Molemmat jätkät katsahti muhun. "Ihan oikeesti saatte keksiä jotain ja pian mun pää ei kestä pitkään", totesin rauhallisesti jätkille ja nappasin siitä olohuoneen pöydältä mun sinisen pall mall askin. "Kun mä tuun tupakalta, te olette keksineet jotain pitä me voidaan tehdä yhdessä", sanoin ja menin parvekkeen oven eteen laittamaan kenkiä jalkaani. "Käykö räsypokka?", Ville kysyi ja mä nostin katseeni siihen hämmästyneenä. Jirikin käänsi sinivihreän katseensa kysyvästi toiseen miespuoliseen olentoon. "Katan kroppaa mä voisinkin katsella, mutta en sun", Jiri totesi ja kääntyi taas koneeni puoleen. Mun kasvoille alkoi kohota puna jälleen. Olisi ihme jos mä selviäisin viikon näiden kahden kanssa hengissä. Päätin paeta parvekkeelle lopulta.

Siinä mä seisoi parvekkeella topissani ja vaaleansinisissä pyjamahousuissa ja kuuntelin hiljenevää kaupunkia. Mua harmitti ajatus, etten voisi olla viikonloppuna täällä. Katsahdin ikkunan läpi mun olohuoneeseen huokaisten. Ne jätkät selvästi jutteli keskenään. Ilmeisesti mun uhkaus oli mennyt läpi. Tai sitten niiden testosteroonitasot ei mahtuneet samaan huoneeseen, varsinkaan yhtäaikaa, ne oli aina vihanneet jollain tasollaan toisiaan. Jota en kyllä jaksaisi ihmettelläkään yhtään. Ja nyt niiden pitäisi yrittää oikeesti tulla jotenkuten toimeen. Aloin miettimään Jirin sanoja tarkkaan ja huokaisin syvään. Yrittikö se tehdä Villen mustikseksi... Oli totta, että Jiri oli ollut paljon lähempänä mua kuin Ville. Punastuin pienesti siitäkin ajatuksesta. Kun mietin sitä hetkeä mä muistin sen kuin eilisen. Vedin savuja sisääni ja huokasin pienesti painautuessani ajatuksiin. Se olisi asia mitä mä en koskaan unohtaisi. Silloin mä olin tajunnut, että Ville ei koskaan lopettaisi mun kiusaamista.

Siinä me istuttiin. Mun autossa ja oltiin hiljaa. Molemmat yritti keksiä jotain sanottavaa. Kumarruin eteenpäin ja laitoin soitinta kovemmalle vilkaisten ujosti Villeä. Se oli toinen kerta kun me nähtiin livenä. "Kohta varmaan sun pitää mennä", totesin hiljaa ja nostin katseeni paremmin Villen jäänsinisiin silmiin hymyillen. "Kiitti mulla oli tosi kivaa. Ihan oikeesti", sanoin ja Ville nyökkäsi selvästi sen näköisenä, että se mietti jotain. Näin, että ihmisiä alkoi kasaantua asemalle päin ja yritin nielaista palaa kurkusta. "Hei Tanya on tuolla. Eli se teidän juna tulee kohta", totesin hiljaa ja katselin sitä mustatukkaista tyttöä laiturilla, joka viittoloi mun autoa päin. Tää oli ollut kiva miitti ihan oikeasti, vaikka tää olikin ollut enempi meidän ydinporukalla. Käänsin katseeni uudestaan Villeen ja nojauduin halamaan sitä. Silloin se tapahtu. Mitään varoittamatta se jätkä onnistui tunkee kätensä mun hameen alle ja sai mut vinkasee nautinnosta. "Mä arvasin", se kuiskasi käheästi mun korvaan ja suljin silmäni noloudesta. "Ville älä", mä pyysyi hiljaa ja värisin sitä vasten tuntiessani sormet paremmin, jotka seikkaili mun alkkareita vasten. Onneksi olin tajunnut laittaa sellaiset, muuten sen etusormi olisi tehnyt hole in one:it kerralla. Ville vetääntyi kauemmas musta ja veti viivytellen kätensä pois. "Saatana sä oon märkänä aina Kata", se totesi mulle ja sai mut nauraa. "Toivotaan etten siis huku kotimatkalla peto", naurahtin takaisin vaikka oikeeasti mun oli vaikea pidätellä itseäni olisin halunnut sen siinä. Tasan siinä. Mutta Ville poistui mun autosta ja juoksi Tanya luokse halaten sitä pikkuista. Pala palasi mun kurkkuun ja nielaisin. Ne kaksi, ne päätyisi viel joskus yhteen.

Avasin silmät kuullessani, että joku kaasutti pihalla. Nojauduin kaidetta vasten ja annoin vihreän katseeni seurata surullisena autoa, joka kaasutti pihasta pois. Mä olin luullut, että tää viikko tekisi musta vapaamman, mutta näytti vahvasti siltä, että mä olisin syvemmällä siellä naamion takana missä mä elin. Se nosti mulle taas palan kurkkuun. Säpsähdin kun joku oli tullut mun taakse ja kietoi kätensä mun ympäri. Nieleskelin hetken ja olin sanomassa jotain.

"And I'm melting In your eyes Like my first time That I caught fire Just stay with me Lay with me... Now", mun korvaani kuiskattiin ja hymyilin pienesti. Tunnistin biisin heti. The usedin I Caught Fire. "Ville sä oot ihan mah.." sanoin ja käännyi katsomaan mutta mun hymy hyytyi samalla hetkellä kun mä tajusin, että toi tukka ei kuulunut Villelle. Jirin sinivihreet silmät tuijotti mua ja se hymyili pienesti. Mun sydän jätti pari iskua välistä kun sen huulet lähesty mun huulia. Mieli kirkui apua mutta keho ei liikkunut. "Missä .." mä aloitin mutta mutta Jiri hyssytteli mua. Suljin silmäni ja yritin olla itkemättä. Samalla hetkellä, kun mun ripsien välistä purkaantu kyynel se tapahtu.

"NYT ME RYYPÄTÄÄN KATA!", Ville pinkas parvekkeelle kaksi viiniä pulloa kädessään. Mä en tiennyt olinko pettynyt vai onnellinen sen jätkäs ajoituksesta. Vilkaisin Jirin ohi Villeen ja yritin hymyillä pienesti. Vaikka mun olo tuntuikin vähän huoralta. "Sopii mulle", totesin Jirin ohi ja katsoin sitä ilmeellä jutellaan myöhemmin. Mitään sanomatta Jiri jäi istumaan viel parvekkelle. Olin menossa Villen perässä sisään kun pysähdyin viel ovella. "Tuutsä?", kysyi ja tuijotti siihen jätkään. Jiri näytti niin pieneltä ja avuttomalta. Katse käännettiin muhun. "Sä olet niin kusessa molempiin", Jiri sanoi ja sen silmistä näki, että se aikoi voittaa tän taistelun hinnalla millä hyvänsä. Aivan kun mä olisin ollut joku lelu jolla ne mittaili miehisiä voimiaan keskenään. Kumpiko oli kovempi uros. "Jiri... vedä vittu päähäs ja leiki lentäjää", totesin hiljaa ja tajusin, että se oli äsken käyttänyt hetkellisesti hyväksi sitä, että mun naamio oli tippunut aavistuksen. Se halusi voittaa Villen. Jos noi jätkät ei alkaisi käyttäytyä ne lentäisi molemmat kuin leppäkeihäät ulos.

Naamiot: 3.Luku

”Se on kuollut”, Milla totesi ja tuijotti mua Iina sylissään. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, sillä unohdin Villen käytävään rynnätessäni olohuoneeseen ja kokeilemaan Jirin pulssia kaulasta kuin raivotautinen rotta. Osakseni sain turhautanutta murinaa ja Jiri huitas mua melkein naamaan. Okei, Millasta tuo oli ollut ehkä hauskaa mutta musta ei. Pian mun kämpssä olisi oikeesti ruumis. Kuulin kuinka Milla kikatti eteisessä huokasin kevyesti. Villen charmi oli näkymä purrut heti. Niin se meni aina. Mä oli tottunut siihen, että me ei sen jätkän kaa juurikaan koskettu toisiimme mitenkään läheisesti muiden ollessa paikalla. Nettimiititkin oli mulle välillä maanpäällistä helvettiä, jos sekin pääsi niihin. Kiihkeitä katseita, pieniä sanallisia vihjeitä mutta silti se aina sitten oli jonkun muun kanssa. Mä katsoin sivusta ja kärsin. Viimeisin miitti oli ollut mukava kyllä, vaikka meitä oli ollut vaan pari. Silloin mun tajuntaan pamahti asia, jonka oli unohtanut kaikessa hötkeessä. Viikonlopun miitti Jyväskylän lähellä, rantamökillä. Meitän oli aika paljon tulossa sinne meidän pienestä mutta sitäkin läheisemmästä nettiyhteisöstämme.

Menin takaisin eteiseen ja katsahdin Villeä, joka nojaili seinään ja antoi silmiensä lupailla suuria Millalle. Mä en ikinä myöntäisi, että mun sisällä jauhaisi myllynkivi kaikkea paskaksi. ”Jäätsä kahville? Tosiaan Ville tässä on mun bestis Milla ja sen tytär Iina”, totesin ja yritin pitää ääneni tasaisena mutta kun näin, että jäänsiniset silmät kävi mussa äkkiä, tiesin, että Ville oli kuullut mun äänessä pienen kateuden. Huomiohuora mikä huomiohuora. Mun bestis kääntyi mua päin ja hymyili ruskeat oravan silmät säihkyen. ”En mä nyt kiitti. Lupasin tehdä Jarille ruuat valmiiksi”, se totesi ja kääntyi Villeen päin hymyillen. ”Pitelisitkö?”, se sanoi ja tyrkkäsi Iinan mitään varoittamatta Villen käsiin. Mun pokka meinasi pettää, kun tajusin miten tyhmältä se jätkä näytti. ”Ihan rennosti vaan, ei se särjy. Kai sä juot?”, mä kysyi ja katsahdin Villeen kaatuen nojaamaan seinään. Jätkän nyök'ttyä siirsin vihreän katseeni Millaan, joka oli jo vetänyt kengät jalkaansa ja peilaili nyt itseään. Se oli niin ihanan pieni ja hoikka. Mulle tuli usein mieleen Millasta, että se ei ollut täysin suomalainen, mutta minä jos kuka tiesin, että se oli aivan samanlainen perhetyttö kuin minä. Ja taattua suomalaista lihaa. ”Jooh”, Ville totesi hiljaa ja tuijotti Iinaa silmiin, yrittäen pitää sitä mahdollisimman kaukana itsestään. Pieni suru kävi mun sisällä. Tässä meidän ikäeron huomasi. Villen lapsien käsittelystä huomasi, että se oli vasta 19. Siinä oli jälleen yksi juttu miksei meidän suhde toimisi. Ikäero. Mun ajatukset harhautui taas sohvalla nukkuvaan Jiriin. Mä olin ollut silloin 24 ja Jiri 19... Mun sisällä värähti kauheeta ja Ville oli ollut silloin viel 18...

”Kuulitsä?”, ääni veti mut takaisin ajatuksistani ja nostin vihreän katseeni Millaan, joka oli jo ovella menossa. ”Jooh..., vastasin mietteliäänä ja Ville tuli mun viereen nauraen. ”Missä sun pää on nainen?”, se kysyi ja laski kätensä mun olkapäälle. ”Me mennään täältä porukalla sinne miittiin. Siis ainakin mä ja Kata. Ja perjantaina lähettään sinne mökkille mikä me ollaan niiden nettikavereiden kanssa vuokrattu”, Ville selitti sujuvasti. Ai niin se miitti, unohdin sen kokoajan. Missä mun pää tosiaan oli... ”Entäs toi ruumis tuolla?”, Milla kysyi ja nyrpisti nenäänsä. Just toi asenne mua nappas joskus. Kaikki piti Jiriä jotenkin hirveän pahana ihmisenä. Mä jos kuka tiesin, että se oikeesti osasi olla tosi kiltti ja rakastava... Se oli vaan alkanut kusee asioita pahasti meidän eron jälkeen. Eikä se ollut ainut. ”Mä varmaan heitän sen sinne Jykyyn samalla. Tuskin se miittiin tulee.”, totesin hiljaa ja heitin vihaisesti Villen käden pois mun olalta ja vilkutin Millalle. Mä halusin olla yksin, olin ollut jo liikaa ihmisten kanssa tekemisissä.

Kuulin kun ovi pamahti kiinni ja aloin laittaa kahvia. Mua harmitti, ihan oikeasti harmitti. Mun asunnossa oli kaksi kuumaa jätkää. Kuumaa mun mielestä ja toinen vaan nuku ja toinen flirttaili muille minkä kerkesi. Lapoin vihaisena kahvinpuruja suodatinpussiin kun yhtä-äkkiä tunsin kädet mun lanteilla. Mä en lopettanut kun murto-osa sekunniksi. Laitoin suodatin osan paikoilleen ja napsautin valkoisen keittimen päälle. Tunsin kuinka mun musta tukka siirrettiin pois vasemmalta puolen kaulalta ja korvalta. Mä oli ihan vitun vihainen Villelle.... Ei Jirille... Ei Tarja Haloselle.... Mä ... mä olin vaan onneton.

Lämpimät huulet painautui hellästi mun kaulalle. ”Sä olit mustis”, Ville kuiskas ja mun olisi tehnnyt mieli vetästä sillä kahvipannulla sitä naamaan. Olin tulta ja tappuraa. Pöpö puski mun jalkaa ja mä purin huuliani yhteen yrittäen rauhottua. Suudelmat alkoi käymään kiivaammiksi ja Villen toinen käsi nousi taivuttaa mun päättä taaksepäin. ”Mä en koskaan hylkää sua... Tiedäthän sä sen?”, se kysy ja pakotti mut tuijottaa sitä silmiin. Painoin ymmärryksen merkiksi silmät kiinni hetkeksi. Miten helvetissä joka kerta se osasi lepyttää mut... Sai mut unohtaa sen kuinka yksin ja onneton mä olin, sen kultaisen maskini takana.

Ville kieräytti mut ympäri ja nousin istumaan tiskipöydälle. Tuijotin sitä hetken silmiin, se hymähti ennenkuin vetäs mun topin ylös melkein kaulaan. Se aiheutti mulle pienen kikatuskohtauksen, joka päättyi voihkaisuun, kun sen jätkän hampaat löysi mun rintakehän ihon. Suljin silmäni ja kiedoin jalat Villen ympärille vetäisten sen lähemmäs niin, että polvet kolahti kunnolla alakaappeihin. Mitä enemmän mä kiemurtelin ja voihikn, sitä vaikeemmaksi se jätkä osasi tehdä mun olon. Olin unohtanut jo parissa minuutissa kaiken... Se oli virhe.

Olin iskemässä hampaani Villen paljaaseen kaulaan, kun tajusin vilkaista keittiön ovelle. Mun huulilta pääsi kiljaisu ja tönäsin Villen kauemmas revin toppini alas. ”JIRI VITTU!”, mä kiljuin ja hautasin punaiset kasvot käsiini nolona. Mä olin jäänyt melkein sekstailusta kiinni omassa kodissa omalle exälleni. Toi kuulosti surullisen huonolta saippuasarjalta taas kerran. Koska mun kasvot oli käsissä, en nähnyt kuinka Ville ja Jiri tuijotti hetken tosiaan, se katse olisi kertonut enemmän kuin tuhat sanaa. ”Moih... Mä oon tosiaan Ville”,mä kuulin Villen esittelevän itsensä ja mä nostin katseeni Jiriin, joka tuijotti mua sinivihreillä silmillään. ”Onkos kahvia?”, Jiri kysy ja asteli Villen ohi niin että ketjut sen housuissa kilahteli toisiinsa. Se istui pöytään ja alkoi selaa mun cosmoa. ”Haistakaa paska molemmat!”, totesin kylmästi ja hyppäsin alas tiskipöydältä painuen Pöpön kanssa tupakille. Mä tarvitsisin aikalisän. Kuinka helvettissä mä pärjäisin näiden kanssa. Halusin palavasti Villeä, mutta en halunnut loukata Jiriä... Salaa halusin Jiriä, mutta en halunnut kertoa siitä Villelle... Mä olin syvällä paskassa.

Naamiot: 2.Luku

Mä katsoin kelloa. Viittä vaille puoli. Perkele mulle tulisi kiire. Toivottavasti VR ei pettäisi mua ja juna olisi sen tavallisen 5 minuuttia myöhässä. Mä olin soittanut Millalle. En mä uskaltanut jättää Jiriä yksin tänne. Eka Milla oli yrittänyt vedota Iinan kipeään mahaan, mutta kun se kuuli kuka oli makaamassa mun sohvalla, se lupasi tulla heti. Tuntui jotenkin kurjalta hälyttää mun paras kaveri vahtii mun ex-poikaystävää. Herra jestas, tää kaikki kuulosti huonolta saippuasarjalta. Olin jo kerennyt kertoa Saanallekin, että Jiri makasi mun sohvalla. Saana oli kertonut mulle, että Jiri oli eilen päissään käynyt kyselemässä mua chatissa. Sillä oli kuuleama ollut tosi tärkeää asiaa. Mä kävelin hermostuneesti olohuoneessa edes takaisin. Mun kissa, Pöpö, istui sohvan käsinojalla ja nuuski varovasti Jirin varpaita. Mä pysähdyin hermostuneesti ja nojailin sohvan selkänojaan katsellen Jiriä. Mä olin aina pitänyt nukkuvista ihmisistä, ne oli jotenkin niin turvattomia. Sellaisia tekisi mieli katsella koko päivä. Varovasti mä lähdin nojautumaan eteenpäin. Eihän yksi suukko ketään satuttaisi, varsinkaan kun kukaan ei saisi tietää. Samassa mun ovikello soi taas ja säikähdyksestä mä kippasin itseni selkänojan yli Jirin mahan kautta lattialle. ”Vittu”, mä sihahdin ja vilkaisin jätkää, joka vaan käänsi kylkensä. Jo meidän seurustelun aikaan mä olin ollut kateellinen ton jätkän unenlahjoista.

Kipitin avaamaan oven ja Milla tuli sisälle Iina sylissään. ”Mä en kestä sitä Rasmusta”, Milla puhahti ja alkoi riisua saappaitaan pois. Vilkaisin sen vatsaa, joka oli jo samoissa lukemissa mitä se oli ollut ennen Iinan syntymää. Ja mitä siitä oli vajaa viisi kuukautta. ”Mitä se nyt taas teki?”, kysyi samalla kun istui eteisessä ja sidoin kengännauhojani kiinni. Milla suki ruskeaa lyhyttä tukkaansa, jossa oli blondeja raitoja. ”No siis se pyysi mua baariin”, Milla paasasi samalla kun kävi olohuoneessa tarkistamassa sohvan. Mä avasin laukun ja katselin sisällön nopeesti läpi. Kaikki olisi mukana. Mun luolta käveli viisi minuuttia asemalle. Milla tuli takaisin. ”Se näyttää ruumiilta, kai sä heität sen ulos kun se herää?”, Milla totesi ja nosti paremmin tytärtään sylissään. ”Katotaan.” totesin hiljaa ja tajusin, että mä en todellakaan tiennyt mitä mä tekisin siinä vaiheessa kun Jiri avaisi silmänsä. ”KATARIINA!”, Milla puuskahti vihaisena. Se ei oikein koskaan ollut ymmärtänyt tätä mun hoivaviettiä. Ei siinä en minäkään. ”Mä sanoin katotaan. Mutta, koska sä meinasit kertoo Rasmukselle, että sä oot menossa naimisiin?”, heitin takaisin parhaalle ystävälleni joka katsahti muhun nielaisten. Noniin me oltiin kivitetty toisiamme tarpeeksi. Menin lähemmäs ja suukotin Iinan päätä kevyesti. ”Nähdään kohta”, totesi ja kiiruhdin rappukäytävään.

Kuten olin arvannut VR ei pettänyt mua, juna oli myöhässä melkein puoli tuntia. Siinä mä seisoin farkuissa ja topissa. Asemmalla oli aika vähän porukkaa, olihan maanantai päivä. Katseli muutamia ihmisiä ja sytytin tupakan juuri kun kuulutus alkoi. ”Juna Pieksänmäeltä saapuu ja lähtee raiteelta kaksi” Niinpä niin. Mä olin rakastanut aina juna-asemiakin. Musta niissä oli jotain hienoa tunnelmaa. Kaikki ne ihmiset, tulossa ja menossa. Se paikka eli aina. Polttelin tupakkaani vielä kun näin että vauvujen ovet avautuivat. Mä en vieläkään ollut keksinyt selitystä Villelle Jiristä.

Villeä ei ollut vaikea tunnistaa kun se hyppäs ulos vaunusta. Jostain syystä mun naama kääntyi taas siihen toispuoleiseen hymyyn. Ja koska mulla oli lasit mä näin Villen virnistävän. Saatanan paska. Mutta hyvä sellainen. Se haro hiuksiaan tullessaan mun luokse ja jäi töpöttää parin sentin päähän. Meidän tapaamiset alkoi aina näin. Oikee titaanien taisto saatana. ”Joku päivä mä viel vien ne”, totesin lopulta ja heitin tupakan asvaltiin ja katsahtin sen jäänsinisiin silmiin. ”Ne? Eikö sen pitäisi olla sen?”, Ville heitti mulle takaisin virnistäen. Helahdin varmaan tulipunaiseksi, kun se nappasi mua leuasta kiinni ja nosti mun katseen sen kasvoihin hymyillen. Mun pään sisällä humisi ja jalat notku. Ja mä en ollut muka ihastunut. En... musta oli vaan ihanaa olla haluttu. Edes hetken. Sellainen huomiohuora musta oli Jirin jälkeen tullut. Just kun Ville oli painamassa huuliansa mun huulille mä mumisin, ”Jiri....”
Ville kohotti kulmiaan ja vetäytyi hiukan. ”Ööh... Tota ooks....” Se aloitti jo kun mä vetäydyin vähän kauemmas sen läheltä. ”Tarkotan... Jiri pamahti mun luokse. ” sanoin hiljaa ja oletin jo, että Ville kysyisi millä bussilla se pääsis takaisin. ”Mitä helvettiä sekin tekee täällä?”, Ville kysy ja nyökkäsi mulle, että käveltäisiin samalla. Mun sisällä alkoi nousta kiukku, mun elämän paras viikko ja se alkoi näin. ”Mä en tiedä. Kysyn kuhan se herää.”, totesin ja mun olisi tehnyt mieli ulvoo suruani. Ville nyökkäsi kevyesti ja laski kätensä mun olkapäille. ”Älä huoli, mä oon sun tukena muruseni”, se totesi ja painoi suukon mun mustiin hiuksiin. Mun olisi tehnyt mieli itkee. Ja koskaan, toi jätkä ei tulisi olemaan vain mun.

Naamiot: 1.Luku

Mä istuin siinä tietokoneella ja vilkaisin pyödällä olevaa kännyä. Kaksi. Viel puoli tuntia ja alkaisi mun elämän paras viikko. Tai niin mä ainakin uskoin. Roikuin tutussa chattihuoneessa ja viilailin kynsiäni. Sivusilmällä seurasin tyyppien juttelua. Silloin näin, että Saana pöllähti sisään. Se sai osakseen paljon tervehdyksiä, eikä mikään ihme se oli yksi kivoimpia ihmisiä mihin oli parin vuoden aikana tutustunut. Yhtä-äkkiä mun mese alkoi välkkyä. Mä tiesin, että viestittäjä olisi Saana. Ja bingo, sehän se. ’No se siis tulee tänään?’ viesti oli ilmestynyt ikkunaan ja mä en voinut peittää toispuoleista hymyäni. Se tuli aina mulle silloin, kun yritin olla näyttämättä tunteita. ’Jooh, juna on puolelta täällä’ totesin takaisin. Nousin ylös ja menin parvekkeelle sytyttäen tupakan ja katselin puita.

Olisi heinäkuun viimeinen viikko. Kesän loppu. Tääkin kesä oli valunut multa ohi, koska oli ollut laiska kuten aina. Mulla oli ollut hirveästi suunnitelmia ja ideoita. No, sitten olin saanut kämpän toukokuussa, just kun mun työt loppu. Jotenkin mä olin vaan jäänyt roikkumaan. Ilman töitä mulla oli liikaa aikaa miettiä Jiriä. Jälleen kerran mun vihreisiin silmiin kohosi muutama kyynel ja suljin silmäni huokaisten syvään. Jiri oli tullut mun elämää varsinnaisella pyöremyrskyllä puolitoista vuotta sitten. Mä olin alkanut seurustelee sen kaa, olin ollut valmis antaa kaikkeni sille. Kaikkien muiden mielestä se oli ex-narkkarin oloinen ja muutenkin haudasta revästyn näköinen. Mulle se oli ollut jumala, jumala joka teki musta ihmisraunion kun jätti mut. No sitten siinä kaiken surun keskellä mä löysin Villen uusiksi. Pian me alettiin Villen kanssa nähdä aina silloin tällöin. Yhtä-äkkiä meidän jutut niin tapamisilla kuin chatissa alko muuttua helvetilliseksi kissa ja hiiri leikiksi. Ja nyt Ville oli tulossa mun luokse viikoksi. Jos mun täytyisi määritellä meidän suhde sanoisin avoin. Me oltiin molemmat sitä mieltä, että heti kun asiat meni vakavammaksi ne alkoi kusta ja pahasti. Sitä paitsi, mä oli jotenkin varma, että pian tääkin leikki loppuisi. Mutta mä pitäisin niin kauan kivaa kun voisin.

Havahduin ja karistin sitten viimeiset tuhkat kaiteen yli ennenkuin menin sisälle takaisin. Juttelin siinä Saanan kanssa viel. Saana jaksoi kiusallaan kysyä milloin meidän jutusta tulisi vakaavaa. Naurahdin heleästi ja äkkiä säikähdin mun ovikelloa, joka soi. Sen ääni oli jotain aivan kauheeta. Nousin ylös ja kävelin ovelle aukaisten sen. Sillä hetkellä mä syöksyin onnesta alimpaan helvettiin.

Mä tuijotin leipäläpi auki rappusilla istuvaa jätkää. Sen mustassa rastapehkossa oli muutama lehti ja se tuijotti kenkiensä kärkiä. Mun sydäntä puristi. ”Jiri”, mä kuiskasi varovasti ja astuin rappukäytävään, koskettaen miehen olkapäättä. Kuinka monesti mun hampaat oli ollut kiinni tossa olkapäässä meidän sekstaillessa. ”Jiri mitä helvettiä sä teet täällä?”, sain kuiskattua ja mun ääni oli ohut ja kuiva. Tuntui kun kaikki elämä olisi kadonnut musta kerralla. Mä olin eilen luvannut Villelle, että toi jätkä olisi historiaa. Ja siinä se helvetti nyt istu, mun asunnon rappukäytävässä. Monen kymmenen kilometrin päässä sen omalta kämpältä, tuskin oli vahinko, että se just siihen oli tullut. ”Kata... Sä sanoit, että mä on sulle pikkuveli.... Sun täytyy auttaa mua”, se puhui epäselvästi ja nosti katseensa muhun. Sen surullisen kosteet sinivihreet silmät kohtasi mun vihreän katseen. ”Auta mua”, se pyysi ja mä nielaisin. Miksi just nyt... Miksi juuri kun mun elämäni paras viikko oli alkamassa.

”Tulehan”, totesin ja autoin Jirin pystyyn auttaen sen kämppään. Tottuneesti mä riisuin sen kengät ja autoi sen olohuoneeseen sohvalle, johon se rohjahti makaamaan. Mä katselin sen naamaa ja tunsin kaipuuta. Mä niin olisin halunnut suudella niitä täyteläisiä huulia viel kerran. Raskas hengitys veti mut takaisin siihen hetkeen. Vein käden mustiin hiuksiini ja vilkaisin seinä kelloa. Vartin yli kaksi. Mulle tulisi kiire. ”Miksi sä oikein olet täällä?”, mä kysyi varovasti ja aloin keräilee kamojani kasaan. Mä en todellakaan missaisi Villeä ja mun ihanaa viikkoa sen kanssa, Jirin takia. Mä olin aikoina luopunut Jirin takia monista asioista. Se osasi halutessaan olla aikamoinen loinen. Harmi vaan, se ei ollutkaan musta kiinni. ”Mä jään tänne viikoksi, mä oon niin kusessa kotopuolessa... Sä oot aina sanonut, mä voin luottaa suhun Kata”, se mumisi ennenkuin nukahti siihen sohvalle. Vittu, vittu, vittu, ei nyt, ei vittu just nyt kun tän piti olla mun elämäni paras viikko, miten helvetissä mä selittäisin tän Villelle. Istahdin nojatuoliin ja tuijotin nukkuvaa Jiriä. ”Ville, tässä todiste. Mä kusen aina kaiken”, totesin hiljaa itselleni ja päästin pääni riippumaan. Mitä mä oikein tekisin?