”Se on kuollut”, Milla totesi ja tuijotti mua Iina sylissään. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, sillä unohdin Villen käytävään rynnätessäni olohuoneeseen ja kokeilemaan Jirin pulssia kaulasta kuin raivotautinen rotta. Osakseni sain turhautanutta murinaa ja Jiri huitas mua melkein naamaan. Okei, Millasta tuo oli ollut ehkä hauskaa mutta musta ei. Pian mun kämpssä olisi oikeesti ruumis. Kuulin kuinka Milla kikatti eteisessä huokasin kevyesti. Villen charmi oli näkymä purrut heti. Niin se meni aina. Mä oli tottunut siihen, että me ei sen jätkän kaa juurikaan koskettu toisiimme mitenkään läheisesti muiden ollessa paikalla. Nettimiititkin oli mulle välillä maanpäällistä helvettiä, jos sekin pääsi niihin. Kiihkeitä katseita, pieniä sanallisia vihjeitä mutta silti se aina sitten oli jonkun muun kanssa. Mä katsoin sivusta ja kärsin. Viimeisin miitti oli ollut mukava kyllä, vaikka meitä oli ollut vaan pari. Silloin mun tajuntaan pamahti asia, jonka oli unohtanut kaikessa hötkeessä. Viikonlopun miitti Jyväskylän lähellä, rantamökillä. Meitän oli aika paljon tulossa sinne meidän pienestä mutta sitäkin läheisemmästä nettiyhteisöstämme.
Menin takaisin eteiseen ja katsahdin Villeä, joka nojaili seinään ja antoi silmiensä lupailla suuria Millalle. Mä en ikinä myöntäisi, että mun sisällä jauhaisi myllynkivi kaikkea paskaksi. ”Jäätsä kahville? Tosiaan Ville tässä on mun bestis Milla ja sen tytär Iina”, totesin ja yritin pitää ääneni tasaisena mutta kun näin, että jäänsiniset silmät kävi mussa äkkiä, tiesin, että Ville oli kuullut mun äänessä pienen kateuden. Huomiohuora mikä huomiohuora. Mun bestis kääntyi mua päin ja hymyili ruskeat oravan silmät säihkyen. ”En mä nyt kiitti. Lupasin tehdä Jarille ruuat valmiiksi”, se totesi ja kääntyi Villeen päin hymyillen. ”Pitelisitkö?”, se sanoi ja tyrkkäsi Iinan mitään varoittamatta Villen käsiin. Mun pokka meinasi pettää, kun tajusin miten tyhmältä se jätkä näytti. ”Ihan rennosti vaan, ei se särjy. Kai sä juot?”, mä kysyi ja katsahdin Villeen kaatuen nojaamaan seinään. Jätkän nyök'ttyä siirsin vihreän katseeni Millaan, joka oli jo vetänyt kengät jalkaansa ja peilaili nyt itseään. Se oli niin ihanan pieni ja hoikka. Mulle tuli usein mieleen Millasta, että se ei ollut täysin suomalainen, mutta minä jos kuka tiesin, että se oli aivan samanlainen perhetyttö kuin minä. Ja taattua suomalaista lihaa. ”Jooh”, Ville totesi hiljaa ja tuijotti Iinaa silmiin, yrittäen pitää sitä mahdollisimman kaukana itsestään. Pieni suru kävi mun sisällä. Tässä meidän ikäeron huomasi. Villen lapsien käsittelystä huomasi, että se oli vasta 19. Siinä oli jälleen yksi juttu miksei meidän suhde toimisi. Ikäero. Mun ajatukset harhautui taas sohvalla nukkuvaan Jiriin. Mä olin ollut silloin 24 ja Jiri 19... Mun sisällä värähti kauheeta ja Ville oli ollut silloin viel 18...
”Kuulitsä?”, ääni veti mut takaisin ajatuksistani ja nostin vihreän katseeni Millaan, joka oli jo ovella menossa. ”Jooh..., vastasin mietteliäänä ja Ville tuli mun viereen nauraen. ”Missä sun pää on nainen?”, se kysyi ja laski kätensä mun olkapäälle. ”Me mennään täältä porukalla sinne miittiin. Siis ainakin mä ja Kata. Ja perjantaina lähettään sinne mökkille mikä me ollaan niiden nettikavereiden kanssa vuokrattu”, Ville selitti sujuvasti. Ai niin se miitti, unohdin sen kokoajan. Missä mun pää tosiaan oli... ”Entäs toi ruumis tuolla?”, Milla kysyi ja nyrpisti nenäänsä. Just toi asenne mua nappas joskus. Kaikki piti Jiriä jotenkin hirveän pahana ihmisenä. Mä jos kuka tiesin, että se oikeesti osasi olla tosi kiltti ja rakastava... Se oli vaan alkanut kusee asioita pahasti meidän eron jälkeen. Eikä se ollut ainut. ”Mä varmaan heitän sen sinne Jykyyn samalla. Tuskin se miittiin tulee.”, totesin hiljaa ja heitin vihaisesti Villen käden pois mun olalta ja vilkutin Millalle. Mä halusin olla yksin, olin ollut jo liikaa ihmisten kanssa tekemisissä.
Kuulin kun ovi pamahti kiinni ja aloin laittaa kahvia. Mua harmitti, ihan oikeasti harmitti. Mun asunnossa oli kaksi kuumaa jätkää. Kuumaa mun mielestä ja toinen vaan nuku ja toinen flirttaili muille minkä kerkesi. Lapoin vihaisena kahvinpuruja suodatinpussiin kun yhtä-äkkiä tunsin kädet mun lanteilla. Mä en lopettanut kun murto-osa sekunniksi. Laitoin suodatin osan paikoilleen ja napsautin valkoisen keittimen päälle. Tunsin kuinka mun musta tukka siirrettiin pois vasemmalta puolen kaulalta ja korvalta. Mä oli ihan vitun vihainen Villelle.... Ei Jirille... Ei Tarja Haloselle.... Mä ... mä olin vaan onneton.
Lämpimät huulet painautui hellästi mun kaulalle. ”Sä olit mustis”, Ville kuiskas ja mun olisi tehnnyt mieli vetästä sillä kahvipannulla sitä naamaan. Olin tulta ja tappuraa. Pöpö puski mun jalkaa ja mä purin huuliani yhteen yrittäen rauhottua. Suudelmat alkoi käymään kiivaammiksi ja Villen toinen käsi nousi taivuttaa mun päättä taaksepäin. ”Mä en koskaan hylkää sua... Tiedäthän sä sen?”, se kysy ja pakotti mut tuijottaa sitä silmiin. Painoin ymmärryksen merkiksi silmät kiinni hetkeksi. Miten helvetissä joka kerta se osasi lepyttää mut... Sai mut unohtaa sen kuinka yksin ja onneton mä olin, sen kultaisen maskini takana.
Ville kieräytti mut ympäri ja nousin istumaan tiskipöydälle. Tuijotin sitä hetken silmiin, se hymähti ennenkuin vetäs mun topin ylös melkein kaulaan. Se aiheutti mulle pienen kikatuskohtauksen, joka päättyi voihkaisuun, kun sen jätkän hampaat löysi mun rintakehän ihon. Suljin silmäni ja kiedoin jalat Villen ympärille vetäisten sen lähemmäs niin, että polvet kolahti kunnolla alakaappeihin. Mitä enemmän mä kiemurtelin ja voihikn, sitä vaikeemmaksi se jätkä osasi tehdä mun olon. Olin unohtanut jo parissa minuutissa kaiken... Se oli virhe.
Olin iskemässä hampaani Villen paljaaseen kaulaan, kun tajusin vilkaista keittiön ovelle. Mun huulilta pääsi kiljaisu ja tönäsin Villen kauemmas revin toppini alas. ”JIRI VITTU!”, mä kiljuin ja hautasin punaiset kasvot käsiini nolona. Mä olin jäänyt melkein sekstailusta kiinni omassa kodissa omalle exälleni. Toi kuulosti surullisen huonolta saippuasarjalta taas kerran. Koska mun kasvot oli käsissä, en nähnyt kuinka Ville ja Jiri tuijotti hetken tosiaan, se katse olisi kertonut enemmän kuin tuhat sanaa. ”Moih... Mä oon tosiaan Ville”,mä kuulin Villen esittelevän itsensä ja mä nostin katseeni Jiriin, joka tuijotti mua sinivihreillä silmillään. ”Onkos kahvia?”, Jiri kysy ja asteli Villen ohi niin että ketjut sen housuissa kilahteli toisiinsa. Se istui pöytään ja alkoi selaa mun cosmoa. ”Haistakaa paska molemmat!”, totesin kylmästi ja hyppäsin alas tiskipöydältä painuen Pöpön kanssa tupakille. Mä tarvitsisin aikalisän. Kuinka helvettissä mä pärjäisin näiden kanssa. Halusin palavasti Villeä, mutta en halunnut loukata Jiriä... Salaa halusin Jiriä, mutta en halunnut kertoa siitä Villelle... Mä olin syvällä paskassa.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti