Mä kuuntelin puolella korvalla sen miehen puhetta, jolle ryhmänjohtaja oli antanut puheenvuoron. Mä en ollut nähnyt Aadaa, saati sitten Juskaa neljään päivään. Käänsin katseeni mieheen, joka kertoi nyt siitä kuinka sisko ei antanut aikuisen kummipojan tavata tätä. Ei, vaikka hän oli käynyt säännöllisesti AA:ssa jo useamman kuukauden. Hetken mä mietin olisinko mä tässä, jos äiti ei olisi ollut viinan perään. ”Julia” ääni havahdutti minut ja nostin katseeni kynsistäni, Pasiin, joka veti ryhmää. Pasi nyökkäsi luokan ovellepäin, jonne mulla oli selkä ja mä käännyin katsomaan.
Mä olin suorastaan tyrmistynyt. Juska makasi naama ikkunaa vasten ilveillen. Jotenkin olin varma että kohta se repisi paitansa auki ja iskisi paljaan rintansa lasiin. ”Suokaa anteeksi”, totesin nolona ja juoksin ovelle. Mä en tiedä mistä Pasi oli arvannut, että mä tuntisin hyypiön. Varmaankin siitä, että oli ainut koko ryhmässä, joka oli alle kolmekympinen. Avasin luokkahuoneen oven ja tuijotin Juskaan vihaisena, repien sen kauemmas käsi varresta.
”Mitä helvettiä SÄ täällä teet ja Aadako sulle juorusi musta!?”, huusin kimpaantuneena. Tosin mun reihuminen katkesi kun kanan lento kun Juska tunkaisi kouransa mun suun eteen. Se tuoksui tutulta... en vaan saanut päähäni mikä hemmetin tuoksu se oli. ”Julia se on kuule paha tapa toi huutaminen. Ja tulin ihan itse, silloin kun oltiin yötä tutkin sun kalenteria”, Juska totesi virnistäen ja mun sisällä lensi perhosia, samalla mun ketutuskäyrä nousi kyllä useamman asteen. ”Tajuatko sä idiootti että se on yksityisyyden rikkomista.”, vingahdin ja aloin kuumeisesti miettiä olinko mahdollisesti kirjoittanut jotain muuta tärkeätä kalenteriin. Liikehdin levottomana ja äkkiä Juska tönäisi mut hellästi seinää vasten. ”Rauhotu... Mä sain ainoastaan tietää mikset halunnut mun kaa sänkyyn kun oltiin yökylässä, sulla oli menkat. Mutta sain mä tietää toisenkin hyvän asian”, Juska totesi virnistellen, se sai kiittää luojaansa, että sänky vitsi oli mennyt ohi mun korvien, ja siveli mun medusaa etusormellaan. Mä rauhoituin hetkessä, jotenkin se kosketus sai mut unohtamaan ajan ja paikan.
”Täh?”, mä kuiskasin varmaan minuutin päästä, kun olin saanut järkeni rauhoittumaan. ”Sulla on vapaata torstai ja perjantai... Joten sä lähdet meidän kaa grillikauden päättäjäisiin Makkosen mökille. Huomenna.”, Juska totesi hymyilen ja niksautti niskojaan hiukan. Mä tuijotin sitä silmiin ja tajusin jotain... ”Sulla on harmaat silmät.”, sanoin ja nappasin äkkiä sitä molemmin puolin kasvoja kiinni. Sitten se tapahtu. Juskan huulet tärähti mun huulia vasten niin, että mun hampaat oli katketa. Ja varmaan medusakin meni läpi ikenistä. Vaikka se kesti vaan sekunnin, mä en tajunnut mitään. ”Jep mä laitan sulle tekstiviestinä ohjeet. Ja jooh mulla on oikeesti harmaat silmät.”, mies totesi ja lähti kävelemään pois päin. Mä nostin sormeni huulilleni ja kävelin luokan ovelle. ”Julli hei!”, kuulin Juskan huutavan ja käännyin katsomaan sitä, se osoitti luokkaa ja kohotti kulmiaan kysyvästi. ”Runopiiri... ja kansantanhuja sekä martta perinteitä”, totesin vakavana ja sen vislaus sai mut nauramaan. Näytin Juskalle keskaria ja menin luokkaan takaisin.
Katselin pahoittelevasti Pasiin ja istuin paikalleni. Yritin käsitellä päässäni, mitä oli oikein tapahtunut. Tajusin vain sen, että mun siskoni poikaystävä oli juuri suudellut mua. Minua, joka oli sitoutumiskammoinen. Vilkaisin Pasia ja nostin käteni viitaukseen. ”Näköjään Koskinen haluaa jakaa kanssamme jotain.”, Pasi sanoi ja nyökkäsi mulle rohkaisevasti istuen paikoilleen. Nousin ylös ja sukaisin lyhyitä mustia hiuksiani ja annoin katseeni kiertää kaikissa. ”Viina ei ainoastaan pilannut mun parisuhdetta... Mä menetin sen takia myös työn ja siitä alkoi se kierre. ”, sanoin, jotenkin musta tuntui, että sen tarinan kertominen antaisi nyt mulle muutakin ajateltavaa kun Juskan tuoreen tupakan makuiset polttavat huulet.
0 kommenttia:
Lähetä kommentti