Ruttoprinsessa: 11.Luku

Mä istuin keittiön pöydällä ja katselin kun faija kokkasi mulle. Mä olin väsynyt, kai isä pelkäsi, että mä tekisin jotain itselleni. Mutsi oli ilmottanut mun käytöksessä heti isälle ja ne epäili, että mä olin alkanut käyttää jotain. Olin istunut pari viikkoa kotona. Sain pitää lomaa. Kiskan pitäjä Antti piti mut mielummin palkkalistoilla kun potkaisi pois. Varmaan siksi, että olin ainut, joka siellä halusi olla töissä.

Juska oli yrittänyt soittaa mulle monta kertaa, mutta mä en halunnut puhua sille. Mä halusin vaan, että se painuisi sinne helvetin Hempereeseen ja saisin unohtaa sen ja Aadan. Silti mä en tajunnut, miksi mulla oli niin paha olla. Tuntui, etten saanut ilmaa ja että kuolisin. Mua oli ennenkin satutettu, mutta tää oli jotain niin paljon pahempaa. Musta tuntui, että Juskan mukana mun elämästä lähtisi, joku sellainen ihminen, josta mä kerrankin olin oikeesti välittänyt.

Ensio istui tuolille ja sytytti sinisen bonuksensa ja nappasi mun paljaasta pottuvarpaasta kiinni. ”Tämä pikku possu selvisi teurastajalta.”, se totesi matalalla äänellään ja hymyili mulle viiksiensa alta. Mun oli pakko hymyilla sille. Karistin omaa tupakkaani tuhkakuppiin, joka oli pöydällä ja tuijotin isäni silmiin. ”Julia...”, Ensio sanoi ja vei ison kouransa tummiin hiuksiinsa, joissa oli jo häivähdys harmaata. Oikeastaan vasta nyt tajusin, kuinka komea mun isäni oli. Mutta miksi se sitten oli yksin?

”Lupaathan sä mulle, että sä yrität jaksaa...Mä rakastan sua niin paljon, sä olet mulle tärkeintä tässä maailama kulta pieni”, Mun isäni sanoi ja tunsin kuinka kyyneleet kohosi mun vihretävän harmaisiin silmiini. ”Oi isä”, sain henkäistyä ja halasin sitä. Oikeastaan mä tiesin, että vaikka mä hetkittäin vihasinkin sitä ihmistä, ilman sitä mä en pärjäisi jaksaisi enää ollenkaan. Me halattiin pitkään ja hartaasti isäni silitellessä mun mustaa tukkaa. Meidät havahdutti siihen hetkeen ovikellon soitto. Vetäydyin kaemmas isästä ja pudistelin päätäni. Isä huokasi ja meni sitten eteiseen ja kuulin kuinka lukko avattiin. Tämä oli niitä hetkiä, jolloin mä vihasin sitä.

Tumpasin tupakan ja olin omissa maailmoissani kun tajusin, että isä puhui mulle taas. Käänsin katseeni ikkunasta ja huomasin Tonin, joka seisoi Ension vieressä. Toni näytti jälleen kerran joltain yksityis etsivältä, aurinkolaseissaan, nahkatakissaan ja farkuissaan. ”Mä tästä menenkin, tulen illalla sitten käymään”, mun isä totesi ja heilautin sille kättä. Laskeudun varovasti pyödältä ja tuijottin Tonia, joka vastasi mun katseeseen, kylmänä ja etäisenä kuten aina.

Kun ovi viimein kolahti kiinni sain puhekykyni takaisin. ”Tuota, otat sä kahvia tai jotain? Olisit soittanut ensin.”, totesin ja aloin höösäämään tiskialtaan ääressä. Äkkiä mä tunsin kuinka Tonin kädet kiertyi mun lanteille ja mä menin lukkoon. Veri kohahti mun päähän sellaisella vauhdilla, etten kuullut omia ajatuksiani ja pudotin kahvin purut tiskialtaaseen. Toni käänsi mut hellästi itseään kohti. Mun päässä kävi tuhansia ajatuksia siitä, miten mä olin aina leikitellyt tällä ajatuksella, että mä saisin kerrankin siitä jätkästä irti jotain inhimillistä. Unelmaksi se jäi nyttenkin.

”Julia... ”, se sanoi ja mä tuijotin sen laseihin hämmästyneenä. ”Mitä?”, mä sanoi kysyttyä ääni kireenä, se oli just tommoinen sai naiset kuumiksi pelkällä katsellaan ja sitten se oli saatana jotain jäätä. Näinköhän sen kalukin olisi vaan iso paksu jääpuikko. ”Sun täytyy suostua tähän”, se sanoi ja mä aloin nähdä punaista. ”Suostua mihin?”, totesin ääni kireänä ja katsoin kun se veti taskustaan jotain ja ojensi sen mulle. Raskaustesti... Nyt mä en oikein ymmärtänyt. ”Haluuksä mun kaa lapsen?”, kysyin ja en oikeasti tajunnut missä mentiin. Toni vetäytyi kauemmas ja mietti selvästi, että miten se kertoisi sen. ”Mä kuulin, kun Juska sano baarissa toissa iltana, että se oli viimesimmän kerran unohtanut kortsun...”, Toni sanoi ja nosti katseensa muhun. Mä tuijotin Tonia. ”Niin ja Aada sen pennun saa en minä”, totesin hiljaa vaikka mua alkoi pelottaa. ”Tekisit nyt...”, Toni rukoili mua ja huokasin napaten testin siltä ja painuin vessaan.

Varttia myöhemmin mä itkin lattialla. Kaksi viivaa. Toni piteli mua kainalossaan. Mä itkin ja kirosin mielessäni. Mä olin raskaana Juskalle, miten helvetissä, mun elämä oli mennyt näin vaikeeksi.

Ruttoprinsessa: 10.Luku

Mä nousin ulos Tonin autosta ja kumarrun sen puoleen hymyilen. ”Et sä haluisi tulla pelastaa mua? Mä haluisin nähdä Kaijan ilmeen kun raahaan sut sinne perhe illalliselle myös”, totesin Tonille ja virnistien kevyesti. Tonin kivisillä kasvoilla kävi nopea hymy ja se laittoi ne poliisi tyyliset aurinkolasinsa päähän. ”Houkutteleva tarjous, mutta mun on pakko mennä töihin.”, mies sanoi ja tunki kätensä ikkunasta ja pörrötti mun mustaa tukkaa. ”Pärjäile kuutti”, hän totesi ja sillä hetkellä mä näin hetken, että Toni olisi halunnut sanoa mulle jotain. Mutta ennekuin tajusin, se oli jo kaasuttanut pois. Joskus mä oikeesti leikittelin ajatuksella, että Toni ja mä alettaisiin seurustelemaan, mitä siitä tulisi. Mutta sellainen Toni oli, mystinen ja kaukainen, se tunsi kaikki, mutta ei kukaan sitä. Mitähän sillekin oli sattunut, että siitä oli tullut sellainen.

Hymähtäen käännyin ympäri ja menin parkkipaikan läpi kohti kerrostaloa, jossa mutsi asui. Se oli oikea lähiöhelvetti, yh-äitejä, nakkareita, juoppoi ja entisiä mielenterveys potilaita. Avasin alaoven ja lähtien menemään ylös. Mä olin jo myöhässä, kello oli varmasti jo vartin yli kahdeksan. Mutta Juska oli lähtenyt mun luolta vasta seitsämältä. Jokin tuntui jyrsivän mun sydäntä ja poltteli sisällä, mä tiesin, että tein väärin, mutta samalla se oli kosto Aadalle ja äidille. Eniten mua hävetti se, että Aada oli soittanut, sille ja mä olin maannut sen kainalossa ja tuntenut sen kaiken rakkauden mitä Juska mulle antoi ja omisti. Ja mitä se oli tehnyt, sanonut tyttöystävälleen, että oli serkkunsa kanssa korjaamassa sen autoa.

Melkein mekaanisesti painoin ovikelloa ja odottelin. Mutsi tuli avaamaan, sillä oli päällä punainen neulemekko ja siinä mekossa oli iso musta vyö, jossa oli koristeellinen iso kultainen solki. Sen vaalea tukka oli olkapäille olevilla kiharoilla ja naamassa turhan nuorekas meikki, joka sai sen näyttää entistä vanhemmalta. Musta tuntui, että mä katselin vierasta ihmistä. Mutta se, että Aada vilahti sen takana sai mut uskomaan, että se todella oli Kaija.

”Hei kultaseni, mene vaan pöytään tuon paistin ihan just”, Kaija sanoi ja meni keittiöön. Mä astui sisälle ja riisuin mun maiharit. Äkkiä mua ahdisti, en tajunnut ensin mikä mutta tajusin heti kun istuin pöytään. Aada tuijotti mua onnea säihkyvänä sinisillä silmillään. Kaikki mitä se pälätti Juskasta meni mun korvien ohi. Ja kaikki se vaan siksi, että aloin oikeasti suunnitella miten mä saisin Juskan itselleni.

Koko illallinen tuntui lipuvan mun ohitse.... Melkein kunnes se tapahtui... Koko elämä kääntyi päälaelleen.

”Mä olen raskaana”, Aada sanoi hiljaisena ja tuijotti jälkiruoka kulhoaan. Mä olin tukehtua kirsikkaani kun taas Kaija pomppasi ylös hihkuen ja taputti käsiään yhteen. ”Ihanaa”, mutsi sirkutti. Mä tuijotin sitä hetken, mutsi ei voinut olla tosissaan. ”Mutsi sä et voi olla tosissas Aada ei ole viel edes täysi-ikäinen!”, mä ärähtin ja iskin nyrkit pöytään nousten seisomaan. Mun silmiä poltti, mä en silti antanut kyyneleiden paljastaa mua. Aada ja mutsi tuijoitti mua hölmistyneenä. ”Tietääkö Juska?”, mä kysyi vihaisena ja puristin pöytäliinaa yrittäen pitää itseni tyynenä.

”Pidätsä mua ihan hölmönä... Tietää, me muutetaan parin viikon päästä Hempereeseen. Jaska sai sieltä töitä ja meillä on kämppä sen sedän kautta.”, Aada sanoi ja tuijotti mua ihmettelen. ” Me ollaan tiedetty tästä nyt vasta pari päivää, päivä sen mökkireissun jälkeen”, mun sisko selitti ja otti vastaan mutsin halin.

Musta tuntui kun mä katsoisin jotain sairasta saippuasarjaa... Mua ahdisti ja heikotti, Juska oli tiennyt... Koska se oli aikonut kertoa mulle... Jälleen kerran yksi ihminen kävelisi mun elämästä pois sanomatta mitään. Kaikki mihin rakastuin vietiin multa pois. ”HAISTAKAA VITTU!”, rääkäisin itkien ja juoksin eteiseen alkaen repiä kenkiä jalkaani.

Kaija juoksi mun perään ja yritti pidätellä mua. ”Julia, mikä sulle tuli?”, mutsi yritti ja sen kädet haro mun kasvoja päin mun räpistellessä pois otteessa. ”Te ootte molemmat ihan samanlaisia!”, mä huusin itkien, mä en voinut enää niille kyynelille mitään. Mä en jaksanut enää. ”Aina te satutte just mua!”, kiljaisin ja lähdin kämpästä niin, että ovi pamahti kiinni. Juoksin rappuset alas ja kaaduin toisessa kerroksessa. Vaikka mun otsasta alkoi vuotaa verta mä en tuntenut sitä. Mä halusin vaan pois... Miksi se olin aina minä joka joutui luopumaan ja miksi se olin minä jota aina kusetettiin.

Ruttoprinsessa: 9.Luku

Viime päivät mä olin ravannut vaan kodin ja työn väliä. Mulla ei ollut mitään halua nähdä muita ihmisiä sen mökki episoidin jälkeen. Mulla oli vapaa päivä kiskalta. Kai Kaijan äidinvaisto oli kerrankin toiminut, sillä mun kännykkä pärähti soimaan tasan kello 9.00 aamulla ja viel mun vapaapäivänä.”Mmmhg”, vastasin siihen ja käännyi selälleni tuijottan kattoa. ”Hei kultaseni”, Kaijan ääni säteili iloisena ja mun korviin koski.”Kaija... sä lakkasit olemasta mulle äiti 8 vuotta sitten, joten älä leiki sitä nytkään. Oliko sulla jotain asiaa tai mä katkasen tän... Jos asia koskee rahaa tai viinaa, niin ei mä en ole rarkennut eikä mulla ole ylimääräistä rahaa”, mutisen unisena puhelimeen ja päätin nosta istumaan ja haroin mustia hiuksiani enemmän pörhöön. Ulkona oli harmaata ja makuuhuoneen lasiin satoi tihkuttamalla vettä.

Mä olin aina vihannut sellaisia pieniä tiuhkusateita, aivan kuin luonto äiti pihtaisi. Mielummin mä pidin siitä, että vettä tuli kunnolla tai ei ollenkaan. Havahduin äkkiä Kaijan paapatukseen taas ja tajusin, etten ollut kuunnellut sitä kääkkää. Jostain syystä oli miettinyt Juskaa taas. Mä huomasin saavani itseni kiinni yhä useammin sen ajattelusta. Parina iltana olin jopa havahtunut villeistä unistani käsi alushousuissa ja pääosissa oli kukas muukaan kuin Juska. Mun kasvoja punotti ja kohotin kulmiani hiukan. ”Mitä sä sanoi?”, kysyin kun tajusin, että se ihminen, joka mut oli synnyttänyt oli toisessa päässä hiljaa. ”Niin, mä haluisin sut syömään mun luokse tänään. Jos sulla on aikaa. Aada tulee myös”, Kaija sanoi ja sen äänestä kuuli, että se aneli mua. Jostain syystä mun sydämessä puristi. Olisiko mun aika antaa jo anteeksi. Toisaalta, en mä ikinä voisi antaa mutsille anteeksi sitä, miten se faijaa kohteli. Olin vastaamassa, sille kun tajusin himmeästi kuuluvat laulun sanat keittiöstä.

” Taas kun selväks saan pään /Ja tuun sun luo ja silmin uusin nään /Mä uskon sua tai tahdon ainakin /Mutta pelkään tää on jotain sairasta /Kuurupiiloa” Irinan Kuurupiiloa pauhasi mun keittiön cd-soittimesta. ”Jooh sopii, mä tuun kasiks, täytyy mennä”, totesin mutsille ja suljin kännykän heittäen sen sängylle kun ryntäsin ovelle ja avasin sen rivakasti. Mun nenään tuoksui tuore kahvi ja pulla. Mä hymyilin pienesti. Mitähän hyvään, mä olin tehnyt, että faija näki mun takia, näin paljon vaivaa. Astelin keittiöön ja naurahdin. ”Faija tää on...” mä lausuin ja lause sekä hymy kuoli mun huulille samalla hetkellä, kun mä tajusin, että se ei tosiaankaan ollut Ensio.

”Millä vitulla sä pääsit sisään ja mitä vittua sä luulet tekeväsi!”, mä kiljui Juskalle kurkku suorana. Mun silmiin kohosi kyyneleet ja aloin viskellä jätkää kaikella mikä käteen sattui, kyniä nessuja, kurkkupastilli rasia sekä tupakka aski lensivät ainakin kohteenaan herra kusipää. ”PAINU VITTUUN MUN ELÄMÄSTÄ!”, mä kiljui itkien kuin olisin saanut kohtauksen. Mä varmasti näytin psykalta karanneelta mielipuolelta tukka pystyssä ja valkoinen t-paita päällä. Juska vaan tuli sen tavara sateen läpi mua kohti ja mä kiljuin kun syötävä. ”PAINU HELVETTIIN VITUN KUSIPÄÄ!”, huusin ja aloin huiskia Juskaa kasvoihin, kun se oli tarpeeksi lähellä. Se mies ei välittänyt siitä, vaan nappasi mun ranteista kiinni ja ahdisti seinää vasten. Siinä vaiheessa mä aloin itkeä jo melkein hysteerisesti ja Juska hyssytteli mua. Yritin epätoivoisesti raapia siltä vieläkin silmät päästä. Hetken räpiköityäni kun verkkoihin jäänyt räksä mä väsyi ja tuijoitin sitä itkuisena.

Juska näytti kaamealta. Tajusin sen vasta nyt, kun katsoin sitä kunnolla, silmien alla oli tummat renkulat, aivan kuin se ei olisi nukkunut viikkoihin. Sillä oli blondi parransänki ja sen päällä oli mustat college housut sekä joku kulahtanu bändipaita. ”Joko sä rauhoitut?”, Juska kysyi ja tuijotti mua. Mua ärsytti kun se näytti reppanalta koiran pennulta. Olin joskus nähnyt videon sellaisesta kolme jalkaisesta mäyräkoiran pennusta ja lopussa se oli katsonut kameraan surullisena. Sen suuret ruskeat silmät oli ollut kosteat ja mun oli heti tehnyt mieli soittaa siihen numeroon ja luovuttaa rahani sille epämääräiselle järjestölle.

Mä tuijottin Juskan harmaisiin silmiin vihaisena ja purin huuleni. ”Mun on ollut ihan vitun ikävä sua... Mikset sä ole soittanut?”, Juska kysyi ja piti edelleen mun käsiä seinää vasten. Hitto se jätkä oli ovelampi kuin tajusin. Se tiesi, että alkaisin riehua heti kun ote löysenisi. ”Koska mä en vittu aio jatkaa”, mä sihahdin ja luimistelin miehelle. Juska tuijotti mua hetken ja selvästi sen ylpeys sai kolhun, koska se nosti leukaansa hiukan. ”Ai mä olin niin huono vai? ”, se murahti ja mun sydämessä viilsi. Mun olisi tehnyt mieli huutaa, sille päin naamaa, että juuri siksi mä en halunnut jatkaa sitä, koska se oli liian hyvä. Se oli ainoita jätkiä, jotka ei ollut rynkyttänyt mua raivon sonnin lailla, vaan se oli kohdellut mua inhimillisesti ja hellästi. Jälkeenpäin mun oli ollut niin hyvä olo, että mä olisin halunnut jäädä siihen oloon.

Mä tuijotin Juskaa vihaisena ja inahdin hiljaisena. ”Ole kiltti mene pois”, mä anelin painaen pääni syyllisenä maahan. Mä tiesin, että Juskan pitäisi olla nytkin Aadan kanssa jossain. Se oli Aadan poikaystävä, ei mun. Juska rykäisi hieman, mutta mä en katsonut sitä. Koko tilanne tuntui vain pahalta painajaiselta. Sellaiselta, josta herätään yltäpäältä hiestä ja huokaistaan helpotuksesta, ettei se ole totta. Valittevasti pieni kipu mun ranteissa ja selkää vasten oleva kylmä seinä sekä hyvältä ja houkuttelevalta tuoksuva kahvi todisti mulle, että se ei ollut vaan se oli totisinta totta.

”En selittää voi...”, Juska aloitti ja mun pää nytkähti vain hiukan vieläkään mä en katsonut sitä. En vaikka tajusin, että sen ääni oli muuttunut hiukan. ”...Kaikkia tunteitani...Ne ei oo vääriä..vaikka ne tuntuu... siltä kun viilettäis haavaa ...”, Juska lauloi mulle Irinan Merkitykset muuttuu biisiä ja mä nostin katseeni siihen ja näin ensimmäistä kertaa siinä jonkun inhimillisen piirteen, joka kertoi, että se ei ollutkaan niin omahyväinen paska, kun olin sen mökkireissun jälkeen ajatellut. Se itki... ”Mut ei ne voi valehdellakkaan...”, se päätti laulunsa ja tuijotti mua silmiin. Mun sisällä helähti rikki viimeinenkin muuri.

Mä syöksyi Juskaa päin ja meidän huulet kohtasi. Se päästi mun ranteista irti ja suuteli mua. Vahvat käsivarret kiertyi mun ympärille ja se puristi mut itseään vasten suudellen mun korvaa ja hiuksia. Mä nuuhkin sitä ja suutelin poskea. Pian taas etsin Juskan huulet itselleni ja unohdin kokonaan, että hetkittäin mä vihasin sitä. Sillä hetkellä se tuntui olevan samalla lailla eksyksissä kuin mä, musta tuntui, että se oli ainut ihminen maailmassa, joka ymmärsi ilman sanoi miltä musta tuntui. Miten vaikeaa oli olla mä. Millaista oli olla kunnollinen ja vajota sitten pohjalle ja yrittää rämpiä sieltä ylös ja olla valmis kohtaa ne ihmiset, joiden luottamuksen olit pettänyt. Miten vaikeaa oli kaiken sen jälkeen tulla taas kokonaiseksi ihmiseksi.

Keveästi se nosti mut syliin ja kantoi makuuhuoneeseen ja laski sängylle. Mä aloin jo ahnaasti repiä Juskan vaatteita pois, mutta se rauhoitteli mua, ettei meillä ollut kiire. Juskan suudelmat kulki pitkin mun vartaloa ja mä värähtelin onnesta ja jännityksestä. Viimeiset sanat, jotka mä tajusin ennenkuin mä painuin hurmioon oli: ”Ilman sua kaadun kaikki tää valheeks paljastuu, Milloin aamullakin vielä oot mun?”

Ruttoprinsessa: 8.Luku

Mä katselin laiskana ohi meneviä autoja ja puristin käsiäni sylissäni tiukempaan. Mä olin soittanut Tonille vartti sitten paniikissa, että sen oli pakko hakea mut pois. Mä olin suoranaisen pelättimen näköinen. Musta tukka oli sikin sokin ja meikit oli tuhriutunut silmien alle kuin pienieläin, jonka päältä on ajettu useampaan kertaan. ”Pahkapirtti vai Apsi?”, Toni puhui ensimmäisen kerran, koko aikana nyt. Kai se odotti, että päästäisiin mukien ääreen niin, se saisi saarnata mulle. Katsoin Tonia väsyneenä ja kohautin olkiani. ”Ihan sama mulle”, totesin hiljaa ja katselin miestä, kun se lykkäsi nelosen silmään meidän kääntyessä moottoritielle. Kun mä olin istunut siihen autoon vartti sitten, olin heti nähnyt, että Toni oli pettynyt muhun ja että se pelkäsi mun puolesta.

Toni oli 32-vuotias pitkä ja sopusuhtainen kundi. Sillä oli taipuisa tummanruskea tukka ja aina sänki, renttu tyyliin. Tänään sillä oli musta villakangastakki ja vaaleammat farkut sekä mustat bootsit. Sen silmillä oli mustat poliisityyliset aurinkolasit, jotka mä olin sille pari vuotta sitten antanut synttärilahjaksi. Mä pidin Tonista sen luonteen takia, se puhui vähän mutta melkein aina asiaa. Silloin kun mä olin Tonin tavannut ensimmäisen kerran se oli vartija. Samoihin aikoihin kun mut kärrättiin sairaalaan, sen epäonnisen juomareissun päätteeksi, se oli vaihtanut ammattiaan. Toni oli pari päivää myöhemmin istunut mun herätessä sängyn vieressä ja hymyilyt. Se oli niitä harvoja kertoja kun se teki niin. Mies oli yleensä aina vakavakasvoinen. Toni oli ilmottanut mulle, että se oli kuullessaan musta päättänyt, että vaihtaisi siltä seisomalta töitä ja hommaisi duunin portsarina.

Toni vilkaisi muhun ja käänsin katseeni pois taas. ”Kolme”, mä totesin ja vilkaisin mieheen uudestaan ja se hymähti. ” Luojan kiitos, sä et ole siellä tällä kertaa.”, Toni sanoi hiljaa ja puristi rattia hiukan. Kaikkien muiden oli jotenkin vaikea muistella sitä sairaalareissua, kaikkien muiden paitsi mun ja mutsin. Auton ohi pyyhälsi poliisiauto, joka laittoi pillit päälle meidän kohdalla ja Toni naurahti kun mä säpsähdin hereille muisteloistani. ”Neljä”, me totettiin yhtä aikaa.

Pahkapirtti oli kiva paikallinen kahvila. Se oli sisustettu metsäläisteemalla ja sisäseinät oli hirsistä. Pöydät ja tuolit oli jotain tummaksi petsattua kuusta ja siellä täällä oli täytettyjä raatoja. Rekkamiehet varsinkin suosivat paikkaa, ihan vaan sen takia, että täältä sai isompia lihapiirakoita kuin ABC:ltä. Mä menin varaamaan meille tutun pöydän ikkunan luolta josta näki läheiselle järvelle. Kesällä täällä kävi paljon turisteja, jotka veneillään tuli pitkienkin matkojen päästä tänne. Mä riisuin takin ja moikkailin parille tutulle kääntäen lopulta kasvoni pois. Musta tuntu, saastaiselta ja likaiselta. Mä olin sosiaalikammoinen tällä hetkellä. Toni asteli pöytään ja asetti tarjottimen meidän väliin, iso keltainen jaffa ja kinkku-munaapasteija oli mulle. Kohtasin harmailla silmilläni Tonin vaaleansinisen jäisen katseen. Tottuneesti se nosti kahvin huulilleen ja otti hörpyn. Me tuijotettiin hetki toisiamme ja mä huokkasi sitten tarttuen jaffaan ja join ahnaasti. ”Noi lasit saa sut näyttää homolta näin talvella.”, totesin miehille ja nypin palasia pasteejasta. ”Itse ostit... Sitä paitsi eilen baarissa saaliit sanoi, että näytän vaaralliselta”, mies totesi ja pieni vino hymy kävi niillä kiveksi veistetyillä kasvoilla. Mä hymähdin pienesti pudistellen päätäni.

Mä muistin vieläkin kuinka kova shokki mulle oli tajuta, että Toni tunsi mut chatistä. Mä ja Toni tutustuttiin sillon kun mä oli 16. Olin aina eräässä nuorten chatissa, jossa kehuin aina minne menen dokaa ja kaikkea muuta. Mä kerroin silloin leväperäisesti asioita itsestäni. Tonin tapaamisen jälkeen se asia oli muuttunut. Tajusin, että siellä saattoi oikeasti olla ihmisiä, joille ei kannattanut kertoa tietojaan. Sillä kerralla mä kerroin chatissä, että sinä iltana me juotaisiin keskuspuiston lähellä olevassa koirapuistossa. Kännin ollessa parhaimmillaan Toni pamahti sinne ja kaato meidän juomat pois. Mä aloin tietty rähisee ja haastaa riitaa, että millä oikeudella se teki niin, mutta kun se sano mun chatti nimen ja kertoi asioita mitä mulle oli viime päivinä tapahtunut mä menin shokkiin. Toni oli ojentanut kätensä ja esittäytynyt olevansa se Neo. Sen jälkeen olin silloin tällöin törmäillyt Toniin viikonloppuisin. Kun täytin 18, Toni antoi mulle numeronsa ja me alettiin pyöriä kavereina. Jossain vaiheessa meistä tuli ystäviä. Vaikka moni sanoisi, ettei tää ollut ystävyyttä, Toni tiesi musta kaiken ja mä vaan harvoi asioita Tonista. Mä en esimerkiksi ikinä ollut käynyt sen kämpässä vaikka se asuikin Piikkivaarassa myös.

”Mitä sä olet tehnyt?”, Toni sanoi ja laski tyhjän kuppinsa pöydälle ja tuijotti muhun. Mä nypin lisää palasia pasteejasta ja yritin esittää, että se oli maailman mielenkiintoisin asia. ”Okei Julia, mitä muuta sä olet tehnyt kun juonut? Morkkis paistaa kilometrien päähän”, mies totesi ja nojautui eteenpäin ristien kätensä pöydälle. Mä kirosin Tonin ja sen ihmistuntemuksen alimpaan helvetiin sillä hetkellä. Kumminkin mä tiesin, ettei Toni hiiskuisi minnekään suuntaan. Tungin käteni takin taskuun ja heitin sitä keskelle otsaa tyhjällä kondomin kuorella. Toni poimi sen ja pyöritteli sitä hetken käsissään ja nosti katseensa muhun. ”Tiesitkö, että tää merkki hajoaa nopeasti käytössä”, se totesi. ”Toni haista paska jo.”, sisahdin ja painauduin lähemmäs, ”Se oli mun systerin poikaystävä”

Tonin silmät meni hiukan viiruiksi ja mä nielaisin, tiesin kuinka paljon se vihasi ihmisiä, jotka ei ajatellut kuin itseään. Painoi kasvoni käsiini ja niiskaisin. ”Mä en tiedä miksi mä tein niin”, mumisin käsiini ja tunsin Tonin tuijotuksen vaiken nähnytkään sitä. ”Ajattelit alkaa sekoilee taas kännissä vai? Mä pidän enemmän siitä selvästä Juliasta”, hän totesi ja olin helpottunut, kun se ei tuominnut mua pahasti. Hetken oli hiljaista meidän kahden välillä ja uskaltauduin katsomaan Toniin taas. ”Aiotko sä jatkaa sitä suhdetta?”, mies heitti mulle kysymyksen ja pudistelin päätäni rivakasti. Sen jälkeen mun oli pakko pitää päätäni. Mun krapula oli sanoinkuvaimattoman kaamea. Toni käänsi katseensa järvelle ja naksautti kieltään. ”Jos se ei jatku, älä turhaan kerro siskollesi. Aada vihaa sua muutenkin tarpeeksi”, mies totesi ja katsoi sitten muhun ja sipaisi hiuksia pois mun silmiltä. ”Julia, mä rakastan sua kuin pikku siskoa ja mä en halua, että susta tulee sellainen mitä me molemmat halveksitaan. Lupaa mulle, että et ala sekoilee taas?”, Toni kuiskasi ja silveli mun kasvoja rakastavasti.

Tonin ja mun suhde oli oikeasti juuri niinkuin läheisillä sisaruksilla. Mä tuijotin niinhin jäänsinisiin silmiin ja nielaisin. ”Mä en voi luvata asioita, jos mä en ole varma voinko mä pitää niitä”, mä kuiskasin hiljaa laskin katseeni pöytään sitten. Toni haki mun kädet käsiinsä ja mä nieleskelin. ”Se on sen Kimin veli... Tai siis velipuoli”, sanoin vapisevalla äänellä hetken päästä. Toni puristi mun käsiä lujempaa. ”Mä en anna sun ruveta tanssii valssia viikatemiesten kanssa. Jätä se jätkä omaan arvoonsa, älä ala sekoilee, koska sulla on kaksi miestä jo jotka ei halua menettää sua.”, mies jatkoi vakaalla äänellä ja nostin katseeni Toniin kyyneleet silmissä. Mulla oli sekava olo. ”Niille miehille, sä olet prinsessa sun menneisyydestä huolimatta.”, Toni totesi ja hymyili. Mä repesin itkemään vuolaasti. Jos omena on kauniin punainen ulkoa, se ei tarkoita, etteikö se olisi mätä sisältä. Mä olin mätä, enkä mä muuksi muuttuisi. Mä olin rutto ja mun piti vaan laittaa kaikki aina paskaksi.

Ruttoprinsessa: 7.Luku

Pullo oli tyhjä ja mä lensin korkeella. Makasin laiturilla t-paidassa, joka oli märkä, koska olin puolen pullon vaiheilla heittänyt farkut ja kengät veks, loikannut järveen metsästää delfiinejä ja haukia. Samalla mä oli kiljunut täältä tulee Hauki biisiä sydämeni kyllyydestä. Juska kahlasi viel järvessä ja ui sitten laiturin päähän ja se nousi istumaan siihen. Mä aloin kikattaa hervottomasti, koksa Juska toi mulle mieleen jonkun hyvin treenatun manaatin ja levittelin käsiäni ja tein olemattomia lumiengeleitä laiturille. Savu tuoksui ja mun ruumis oli raskas. Mä nautin mun olotilasta, vaikka mulla oli syyllisyys kokoajan siitä, että olin juonut, mähän oli alkoholisti. Ja mitä mä nytkin tein istui varatun miehen kanssa, mä olin mutsin klooni. Aloin taas nyyhkiä ja se sai Juskan laskeutuu puolittain mun päälle ja se siveli mun lyhyttä mustaa tukkaa.

”Mä oon paha ihminen”, kuiskasin Juskalle nikottelun seasta ja sen suu kääntyi pieneen hymyyn. ”Et sä ole... sä olet vaan oma itsesi. Sille meistä ei kukaan voi mitään”, mies totesi ja kävi makaamaan mun viereen ja mä käännyi kanssa mahalleni ja tuijotin sen harmaita silmiä. ”Mä olen tekopyhä. Käyn AA:ssa ja katso mua nyt oon kännissä. ”, sanoin ja tuijotin tummaa veden pintaa pitkästyneenä. ” Julia hei, ei yksi känni tarkota, että sä sorrut taas. Sulla on ystäviä, jotka auttaisi sua, jos sä et oikeesti tuijottaisi omaa napaasi ja pelkäisi elää niin vitusti!”, Juska sanoi ja nousi istumaan yhtä-äkkiä. ”Sä luulet, että olet ainut, jolle on tapahtunut paskoi asioita ja voi voi voi, sä et halua välittää kenestäkään, koska sä pelkäät menettää. Olet itsekäs ja sitoutumiskammoinen. Julia yritä nyt vittu tajuta!”, mies huusi ja mä tuijotin sitä aidosti hämilläni. Mikä ihme sille oli tullut. Mua hiukan häiritsi, että se haukkui mua itsekkääksi sitä mä en ollut alkuunkaan... Vai olinko. Äkkiä mä havahduin, että Juska saattoi olla oikeassa. Vasta miehen nyyhkäisy sai mut jäykistymään. Okei mä ottaisin hatkat jos se alkaisi parkumaan.

”Sä et siis vieläkään tajua kuka mä olen”, Juska sano ja katsoi mua harmaisiin silmiin ja nielaisi. Mietin tosissani ja pudistin sitten päätäni. Mä en ollut koskaan aiemmin Juskaa nähnyt tai jos olin olin ollut niin kaasussa, etten muistanut. Mies otti paremman asennon ja tuijotti veteen. ” Sitten sä varmaan muistat Kimi Laakson?”, se totesi ja loi muhun pitkän katseen, joka sai mut nielaisemaan. Kuinka hemmetissä Juska tiesi Piikkivaaran pahimman narkkarin, joka oli asunut mun alakerrassa Paloaseman kujalla. ”Jos sulla on jotain nappileikkei, niin mä lähden.”, uhkasin ja mun ääni värisi, huomasin, äkkiä pelkääväni. Juska pudisti päätään ja mä tuijotin sitä. Hiljaisuus roikkui pitkään ja ärsyttävänä meidän välillä kunnes äkkiä mun pinna petti. ”Helvetti mistä sä sitten sen tunnet!”

”Kimi oli mun isovelipuoli”, Juska lausui ja tuijotti muhun. Mun oli paha olla, nyt kun mä katsoin Juskaa, tajusin, että siinä oli paljon samoi piirteitä, jotka oli mua kiehtonut just Kimissäkin. Nielaisin ja laskin katseeni maahan. ”Sä olit sä se blondi poika, joka mut pelasti Kimin raiskaukselta.”, totesi hiljaa ja mun kasvoi kuumotti, tämä ei voinut olla todellista. Mun ei tarvinnut, edes katsoa Juskaa koska nyt tajusin, kaikki sopi äkkiä liian hyvin yhteen. ”Miksi mun pitäisi sitten kertoa sulle, jos sä kerta tiedät”, kivahdin ja hikkasin kerran. ”Koska sä et mennyt silloin poliisille, sen sijaan sä joit, myit asuntosi ja petit Pasia, sä järjestit itse itseltäsi sen kaiken hyvän pois, koska sä pidit sitä sun syynä, kun Kimi kävi sun kimppuun.”, Juska sanoi ja tarrasi hellästi mun kädestä kiinni. Jostain syystä mä en ravistanut sen kättä pois, olin kai niin lamautunut ja vituuntunut siitä, että Juska oli tavallaan huijannut mua. Oikeastihan se tiesi musta vitusti asioita. Istuin Lopulta käänsin katseeni mieheen.

Me istuttiin taas hetki siinä käsi kädessä ja tuijotettiin mökille päin, musa oli vaennut aikaa sitten ja olin varma, että porukka oli varmaan jo sammunut, eikä suurin osa edes tajunnut, että kaksi oli joukosta pois. ”Mä olen pahoillani siitä mitä Kimille kävi”, rikoin lopulta hiljaisuuden ja Juska käänsi katseensa muhun. Kimi oli kuollut toissa keväänä, kun se oli juossut poliiseja karkuun ja suoraan taksin eteen.”Mä en”, se totesi hiljaa ja nojautui muhun päin.

Meidän huulet kohtasi jälleen toisensa ja me suudeltiin pitkään ja hartaasti. ”Annatsä?”, Juska kuiskasi sitten ja virnisti hiukan. Mun oli pakko naurahtaa ja iskin silmääni leikkisästi. ”Mun on kylmä. Mennään saunaan”, kuiskasin takaisin ja suutelin vielä Juskaa kerran. Me noustiin ylös ja käveltiin käsi kädessä saunalle, mä en muistanut sillä hetkellä, että maailmassa oli paljon muitakin kuin mä ja Juska. Esimerkiksi mun siskoni Aada, joka sattui olemaan myös Juskan tyttöystävä. Ja joka makasi sammuneena autuaan tietämättömänä mitä rannalla ja sinä aamuyönä tapahtui.

Ruttoprinsessa: 6.Luku

Mä istui vessan oven vieressä ja kuunteli sisältä kuuluvaa ykä konserttia. Jossain vaiheessa, mulle oli tullut pieni huoli Aadasta ja sen takia mä nytkin istui siinä huusin edessä ja hypistelin sormissani jotain apilan raatoa. Kello oli lähemmäs kaksitoista jo ja mä olin kypsä himaan. Tippaakaan mä en ollut viel juonut, josta olin helvetin onnillinen. Mä olin päättänyt pysyä raittiina, mä en haluisi siihen kierteeseen missä vuosi sitten olin ollut.

”Helpottaako?”, mä sanoin ja kurkkasin huusin sisälle, jossa Aada oli laina verkkareissa ja itki ja oksensi. Se oli jotenkin kammottavan kuulosta. Siskoni vastasi mulle jotain, joka kuulosti samalta kun vessaa vedettiin ja samalla sinne olisi kaadettu litra tolkulla jotain. Huokasin ja käänsin katseeni polulle, josta päin saapasteli tuttu hahmo. Äkkiä mun sisällä värähti kun tajusin, että Juska painoi pelkät musta farkut jalassa huusille. ”Joko se lopetti?”, Juska kysyi multa ja istahti mun vasta päättä. ”Prinsessan on vieläkin vähän huono olla. Te tuskin pääsette pois tänään täältä.”, tosin ivallisesti ja yritin esittää, että mun mieleen ei palaisi Juskan huulien maku. Samassa mun korvissa suhisi ikävästi taas ja Juskan om hyväinen ilme paljasti, että se tiesi mitä ajattelin. Nousin nopeasti ylös ja puhdistelin mustien farkujeni takamuksen havunneulasista ja muurahaisista. ”Mun kyyti lähtee..”, totesin ja laitoin kädet taskuun ja muistin miksi vihasin Juskaa niin paljon. ”Tuota...”,Juska aloitti, mutta kova kolaus sai meidät unohtumaan mun lähdön.

Me tunkeuduttiin molemmat melkein salmana huusiin ja mä olin oksentaa pelkästä näystä. Aada oli oksentanut puoliksi itsensä päälle ja sen toppi oli tuskin sen päällä ja naama oli kun, joku olisi yrittänyt pyyhkiä tolulla sen meikkikilot veks. Juska huokasi ja nappasi paperia alkaen pyyhkiä oksennuksia , tyttöystävänsä rinnoilta. ”Vitun horo, joka kerta se juo liikaa”, Juska murisi ja oli muutan kerran oksentaa hajusta, ainakin se kakoi siihen malliin.

Oli ihme , että me saatiin roudattua Aada huusilta mökille ja sänkyyn. Mä lähdin rantaan päin pesee käsiäni, mun ei tarvinnut edes katsoa taaksepäin kun mä tiesin, että Juska seuraisi mua. Meidän välillä oli jotenkin niin sähköinen jännitte, ettei tarvinnut olla nero tunteakseen sitä.

Polvistuin laiturin päähän ja kastoi käteni hyiseen veteen katsellen vastarantaan. Aloin muistella mun lapsuutta, äkkiä mä kaipasin mielettömästi Kaisaa. Kaisa oli ollut mun paras lapsuudenkaveri, me oltiin oltu kun paita ja perse aina amiskalle asti. Mä olin mennyt sitten kaupalliseen ja Kaisa oli mennyt pukuompelijaksi. Mä veikkaan, että Kaisan lähtö laukaisi osittain sen ryyppykierteenkin. Koulujen jälkeen Kaisa oli tavannut Miikan. Ne tapasi vappuna kun me oltiin Konisalmella. Ne rakastu täysillä ja pian Kaisa ja Miika muutti sitten isompaan kaupunkiin Niemikylään. Mä jäin yksin. Tai melkein yksin, Pasi alko siinä vaiheessa kantaa kamojansa mun kämppään ja kihlasi mut. Muhun iski pian pakokauhu ja mä tuhosin kaiken.

Olin unohtanut Juskan ja muistin sen vasta kun se pyyhki kyyneleitä sormellaan mun poskilta. ”Julia hei...”, se kuiskasi ja veti mut sen syliin. Mä painauduin paljasta rintaa vasten ja hautasin kasvoni sen rintakehään ja annoin itseni ulvoa. Mä en muistanut milloin viimeksi mä olisin itkenyt. Varmaan silloin sairaalassa, kun olin nähnyt faijan pettyneen ilmeen. Silloin kun se kertoi, että se rakasti mua, eikä halunnut luopua musta. Että mä voisin puhua sille kaikesta. Juskan käsi silitteli mun selkää ja se hyssytteli mun korvaan. Pikku hiljaa mä aloin rauhottua ja mun volina muuttui nikotteluksi. Juska keinui hiukan ja mä käänsi katseeni taas järvelle se oli ihanan tyyni, jossain huhuili pöllö. Juskan sormet painui mun hiuksiin ja suljin silmäni ja nautin siitä. Jotenkin mä olin rauhallinen, mulla ei ollut sitä ainaista tarvetta juosta ja rimpuilla.

”Julia... Sä voit kertoa mulle jos haluat... Mulla on aikaa kuunnella”, mies kuiskasi jonkun vartin päästä ja mä havahduin hereille ja nostin katseeni Juskan harmaisiin silmiin. Mä en ees jaksanut alkaa väittelemään tai huutamaan, ettei se kumminkaan tajuaisi. Tuijotin sitä vaan vihaisena ja halveksevasti. Mä nousi istumaan ja riisui kengät tuikaten jalat järveen ja tuijotin kauas. Juska nousi ja laiturin hytkyntä kertoi, että se lähti. Ilmeisesti mun katse tehosi sittenkin.

Mutta mä juhlin liian ajoissa. Pian Juska palasi mun viereen viinipullon kanssa ja mä haistoin savun. Katsoin taaksemme ja huomasin, että se oli laittanut rantasaunan tulille. Olisi kiva päästä kyllä saunaan. Mies avasi viinipullon ja ojensi sen mulle. Mä tuijotin nielaisten sitä ja tartuin siihen. Lopulta mä nostin sen huulilleni ja joi kulauksen. Helvetti mä olin tekopyhä ja heikko.

Ruttoprinsessa: 5.Luku

Mä en oikeastaan edes tiennyt mitä tein siinä bussissa. Aada oli aiemmin soittanut mulle innostuneena, että Juska oli juorunnut sille jo, että tulisin niiden mukaan Makkosen mökille. Samassa hengenvedossa se oli pahoitellut, että mun matkustamiseen tulisikin muutos. Kyyti, jolla mun piti päästä, peruuntui ja mun pitäisi tulla bussilla. Mä olin kironnut kaksikon alimpaan helvettiin. Olin ensin ajatellut, kiitti mulle riitti, mutta huomasin, että kymmen yli kuusi mä törötin bussipysäkillä, tällättynä ja 0.5 limpparin kanssa.

Bussissa oli selvästi muitakin mökille menijöitä, koska ne puheli Makkosesta. Mä keskityin repimään etikettejä pullosta ja vilkuilin välillä ulos. Makkosen mökki oli Rauhanlaaksossa päin. Se oli omakotitalo aluetta, mutta tiesin, että siellä oli muutamia kesämökkejä. Bussipysäkiltä mun pitäisi kävellä vielä vajaa puoli kilsaa rantaan päin niin löytäisin kyllä perille. Mun puhelin piippasi ja kaivoin sen mustan nahkatakin taskusta katsoen viestin. Se oli Tonilta. Hymyilin hiukan ja se sai mut paremmalle tuulelle. Toni kysyi voitaisiinko nähdä Lauantaina kun sillä olisi kerrankin vapaata. Näpyttelin takaisin tottakai viestin samalla kun hyppäsin linja-autosta pois ja valuin jengin perässä kohti Makkosen mökkiä.

”Moih Julli!”, huuto kuului pian mun korvan juuresta ja tunsi kuinka mun olkapäiden yli kiedottiin käsi ja mut rutistettiin isoon ja ehkä jopa hiukan hikiseen kainaloon. Säikähdin mielettömästi kun en ensin tunnistanut sitä kaljua jääkaappipakastin yhdistelmää. Olin jo antamassa avarin tervehtiä kaappaajani kun tajusin.

”RÄKKÄTTI PERKELE!”, kiljui innosta ja tartuin halaamaan miestä. ”Mitä ihmettä... Missä sun tukka on?” hali hyökkäykseni kohde oli Tuomo Rastas, mun hyvä kaveri ylä-asteelta ja amiskasta. Me jäätiin heti muusta porukasta jälkeen kun Räkätti tarjosi mulle savukkeen. ”Me ei olla nähty vuosiin.”, totesin hymyilen ja sytytin tupakan miehen tarjoamasta tulesta. ”Jooh ei olla ei, ei oo pahemmin ollut lomia”, Räkätti totesi ja kaivoi taskustaan taskumatin, josta se veti pitkän ja ahnaan hörpyn. ”Lomia? Älä vittu sano että menit armeejaan vaikka vannoit että et mee sinne paska paikkaan”, totesin naurahtaen ja mun ilme vakavoitui kun Räkätti nyökkäsi syvään. ”Oli vähän niinkuin pakko...”, se totesi ja katseli mua aivankuin miettisi kertoakko vai eikö.

Lopulta sen humala varmaan pakotti sen siihen. ”Muistat varmaan Pipsan, Hallikon Pipsan?”, se kysyi sitten ja mä nyökkäsin syvään. Pipsa oli ihminen, joka oli tehnyt mun ylä-asteesta helvetin ja sama kiusaaminen oli jatkunut ammattikoulussa. Koko Piikkivaara oli varma, että Pipsasta tulisi kylän eka positiivinen kuuluisuus. Vaikka olihan Tuomonkin äiti kuuluisuus, tosin ei positiivisesti. Eräs juhannus, kun me oltiin menossa ysille, Tuomon äiti, Suvi Rastas, oli saanut miehensä kiinni pettämästä tätä naapurin kanssa ja oli puukottanut miehensä siltä seisomalta. Tuomo oli sitten kärrätty sen mummon hoteisiin ja sen sai jotenkin kampailtua ysin läpi, seuraavana syksynä ammattikoulussa se oli viel enemmän hajalla kun mummo oli kuollut. Se oli joutunut sitten jo omilleen.

”Kuinka mä voisin Pipsan unohtaa”, sanoin ja mun äänessä paistoi viha. ”Jooh.. Meille tulee muksu helmikuussa”, Räkätti sanoi ja joi taas pitkän hörpyn. Mä en voinut mitään mutta mun leuat loksahti auki ja tupakka tippu mustattujen huulien välistä. ”MITÄ?!”, kiljaisin ja Räkätti hieroi niskaansa tuskastuneena. ” Jooh, sellainen vahinko laukaus ja Pipsan porukat haluaa meidät naimisiin äkkiä” Mä en ollut uskoa korviani, samalla mun sisällä värähti hiukan. Mä voisin yhtä hyvin olla tuollaisessa tilanteessa ja veikkasin, että isä joskus toivoikin, että mä asettuisin. Mä näin Räkätin kiemurtelusta, että se olisi halunnut kasvaa viel aikuiseksi, sillä oli kovat paineet. ”No... Mä en taida saada kutsua ristiäisiin jos se on Pipsasta kiinni, joten lähetä mulle pari kuvaa postissa.”, Mä totesin hymyilen ja jotenkin Räkätin ilme helpottui heti, kun mä en alkanutkaan sitä tuomita. Mä olin sitä mieltä että jokainen toimi omillaan haluais sitä tai ei. Jokainen oli vastuussa omista valinnoistaan. Mulla oli kantoja ja mielipiteitä sekä käsityksiä, joita mikään ei horjuttaisi.

Me käveltiin Räkätin kanssa sitten kohti mökkiä löpisten niitä ja näitä. Me päästiin pihalle lopulta ja siellä oli iso grilli ja pöytä täynnä juomaa ja ruokaa. Pari kimmaa paini alusvaatteisillaan lasten kumisessa uimaaltaassa, joka oli saippuavaahtoa täynnä. Mun katse kiersi siinä porukassa ja mua alko ällöttää se nuorison määrä. Olin jo kääntymässä takaisin, kun eräs blondi äkkäsi mut. ”AAAADAAAA! SUN MÖRKÖ SYSTERI TULII!”, se lehmä huusi sisälle ja vilkaisin viereeni. Räkätti oli jo painunut parin vanhan tuntun luokse ja selitti niille innoissaan jotain. Porukka vilkaisi muhun ja mä kohotin pienesti leukaani tervehdykseen.

”JUULIA!”, Aada huusi ja huijoi pullon kanssa kun känninen kameli sisältä. Sillä oli piikki korot jotka upposi välittömästi lautojen väliin ja se horjahti ne pienet raput alas. Sen farkku minihameesta kuului valtava rits ja sen pinkit ihkut stringit loisti muhun päin. Mun suu kääntyi ilkikuriseen hymyyn muiden kauhistellessa ja rynttätessä auttomaan Aadaa. Jotenkin tilanne oli vaan niin koominen, että mä repsin nauramaan. Ehkä illasta ei tulisikaan niin huono.

Ruttoprinsessa: 4.Luku

Mä kuuntelin puolella korvalla sen miehen puhetta, jolle ryhmänjohtaja oli antanut puheenvuoron. Mä en ollut nähnyt Aadaa, saati sitten Juskaa neljään päivään. Käänsin katseeni mieheen, joka kertoi nyt siitä kuinka sisko ei antanut aikuisen kummipojan tavata tätä. Ei, vaikka hän oli käynyt säännöllisesti AA:ssa jo useamman kuukauden. Hetken mä mietin olisinko mä tässä, jos äiti ei olisi ollut viinan perään. ”Julia” ääni havahdutti minut ja nostin katseeni kynsistäni, Pasiin, joka veti ryhmää. Pasi nyökkäsi luokan ovellepäin, jonne mulla oli selkä ja mä käännyin katsomaan.

Mä olin suorastaan tyrmistynyt. Juska makasi naama ikkunaa vasten ilveillen. Jotenkin olin varma että kohta se repisi paitansa auki ja iskisi paljaan rintansa lasiin. ”Suokaa anteeksi”, totesin nolona ja juoksin ovelle. Mä en tiedä mistä Pasi oli arvannut, että mä tuntisin hyypiön. Varmaankin siitä, että oli ainut koko ryhmässä, joka oli alle kolmekympinen. Avasin luokkahuoneen oven ja tuijotin Juskaan vihaisena, repien sen kauemmas käsi varresta.

”Mitä helvettiä SÄ täällä teet ja Aadako sulle juorusi musta!?”, huusin kimpaantuneena. Tosin mun reihuminen katkesi kun kanan lento kun Juska tunkaisi kouransa mun suun eteen. Se tuoksui tutulta... en vaan saanut päähäni mikä hemmetin tuoksu se oli. ”Julia se on kuule paha tapa toi huutaminen. Ja tulin ihan itse, silloin kun oltiin yötä tutkin sun kalenteria”, Juska totesi virnistäen ja mun sisällä lensi perhosia, samalla mun ketutuskäyrä nousi kyllä useamman asteen. ”Tajuatko sä idiootti että se on yksityisyyden rikkomista.”, vingahdin ja aloin kuumeisesti miettiä olinko mahdollisesti kirjoittanut jotain muuta tärkeätä kalenteriin. Liikehdin levottomana ja äkkiä Juska tönäisi mut hellästi seinää vasten. ”Rauhotu... Mä sain ainoastaan tietää mikset halunnut mun kaa sänkyyn kun oltiin yökylässä, sulla oli menkat. Mutta sain mä tietää toisenkin hyvän asian”, Juska totesi virnistellen, se sai kiittää luojaansa, että sänky vitsi oli mennyt ohi mun korvien, ja siveli mun medusaa etusormellaan. Mä rauhoituin hetkessä, jotenkin se kosketus sai mut unohtamaan ajan ja paikan.

”Täh?”, mä kuiskasin varmaan minuutin päästä, kun olin saanut järkeni rauhoittumaan. ”Sulla on vapaata torstai ja perjantai... Joten sä lähdet meidän kaa grillikauden päättäjäisiin Makkosen mökille. Huomenna.”, Juska totesi hymyilen ja niksautti niskojaan hiukan. Mä tuijotin sitä silmiin ja tajusin jotain... ”Sulla on harmaat silmät.”, sanoin ja nappasin äkkiä sitä molemmin puolin kasvoja kiinni. Sitten se tapahtu. Juskan huulet tärähti mun huulia vasten niin, että mun hampaat oli katketa. Ja varmaan medusakin meni läpi ikenistä. Vaikka se kesti vaan sekunnin, mä en tajunnut mitään. ”Jep mä laitan sulle tekstiviestinä ohjeet. Ja jooh mulla on oikeesti harmaat silmät.”, mies totesi ja lähti kävelemään pois päin. Mä nostin sormeni huulilleni ja kävelin luokan ovelle. ”Julli hei!”, kuulin Juskan huutavan ja käännyin katsomaan sitä, se osoitti luokkaa ja kohotti kulmiaan kysyvästi. ”Runopiiri... ja kansantanhuja sekä martta perinteitä”, totesin vakavana ja sen vislaus sai mut nauramaan. Näytin Juskalle keskaria ja menin luokkaan takaisin.

Katselin pahoittelevasti Pasiin ja istuin paikalleni. Yritin käsitellä päässäni, mitä oli oikein tapahtunut. Tajusin vain sen, että mun siskoni poikaystävä oli juuri suudellut mua. Minua, joka oli sitoutumiskammoinen. Vilkaisin Pasia ja nostin käteni viitaukseen. ”Näköjään Koskinen haluaa jakaa kanssamme jotain.”, Pasi sanoi ja nyökkäsi mulle rohkaisevasti istuen paikoilleen. Nousin ylös ja sukaisin lyhyitä mustia hiuksiani ja annoin katseeni kiertää kaikissa. ”Viina ei ainoastaan pilannut mun parisuhdetta... Mä menetin sen takia myös työn ja siitä alkoi se kierre. ”, sanoin, jotenkin musta tuntui, että sen tarinan kertominen antaisi nyt mulle muutakin ajateltavaa kun Juskan tuoreen tupakan makuiset polttavat huulet.

Ruttoprinsessa: 3.Luku

Juskan kanssa oltiin saatu prinsessa nukkumaan sohvalle ja katselin Juskaan väsyneenä. ”Ettekö te tosiaan olisi voineet ottaa taksia vaikka faijalle.”, mä marisin. Mulla oli ollut paska päivä töissä ja mua väsytti. Menin keittiöön hakemaan juomista ja Juska seurasi perässä kuin hyvin koulutettu koira, todellisuudessa mä tiesin sen kyyläävän mun pulleaa peräsintä, joka oli mustissa alkkareissa, eikä mun bändipaita peittänyt sen kuin puoliksi. Juska joskus tokaissut mulle, että mussa olisi enemmän puristeltavaa kun Aadassa. Vihasin sitä koska mä luulin, että se oli vittuilua mun painosta, mulla ja siskolla oli oikeasti melkein 25 kg ero painossa. Se oli pätkässyt viime näkemästä sitä mustaa hiustaan hiukan. Juska tuijotti mua niillä tummilla silmillään. Sellaisiin oli saakelin helppo langeta, yksi katse ja niks naks sä olisit koukussa. Juska avasi ikkunan ja syttytti tupakan. ”Faijas ei muutenkaan pidä musta”, se totesi ja veti henkoset jälleen.

Mä en tajunnut mikä Aadaa kiehtoi Juskassa. Nojasin tiskipöytään ja tarkastelin sitä. Okei se oli ulkoiselta olemukseltaan juuri mulle sopivaa lihaa. Ei hoikka, ei lihava. Pukeutui kivasti, nahkaan, mustaan ja niittiin sekä verkkoon. Iho oli vaalea. Musta pitkä tukka, tummat vaarilliset silmät. Lävistys kulmassa sekä septum. Kasvot olivat sellaiset, että ne jäi mieleen. Hiukan ehkä pyöreät mutta ei pahalla tavalla. Niissä oli kumminkin miehistä näköä, koska leukaperät näkyivät sekä nenä erottui, mutta ei liikaa. Oli vaikea uskoa että se oli 18, se näytti parikympiseltä.

Mutta luonne oli toinen juttu. Juska oli ärsyttävän suorasanainen. Koskaan ei tiennyt oliko tosissaan vai laskiko se leikkiä. ”Tervetuloa Koskisille. Ole onnellinen, ettet mutsiin ole viel törmännyt”, totesin työntäen tyhjän lasini tiskipöydän reunalle ja livui keittiön yli Juskan viereen ja pöllin sen tupakan. ”Vihdoinkin sä alat lämpiää tota voi sanoa suudelmaksi”, mies totesi ja mun mulkaisu sai sen hiljaiseksi viimeinkin. Ainakin hetkeksi.

”Miksi sä vihaat Kaijaa niin paljon? Koska musta on ihmeellistä Aada puhuu kun jumalasta ja sä taas...” Juska ihmetteli ja pölli syöpäkääryleen takaisin vetäisten pitkät henkoset. Mietin hetken nauraisiko Juska mut pellolle mun omasta kämpästä, jos mä kertoisin sille syyn. Jonkin vaan niissä silmissä sai mut tunnustaa.

”Mä olen ollut mutsini suurin virhe. Vahinko, jonka ei pitänyt syntyä. Mutsi jaksaa muistuttaa mulle siitä vieläkin”, totesin hiljaisena ja pureskelin huultani. Se oli tapa, jota olin harrastanut pitkään. Mä olin perinyt sen tavan meidän faijalta. Mussa ja faijassa oli paljon samaa. Tummat tukat luonnostaankin, molemmat pyöreän pehmeitä, keskenkasvuisia sekä hemmetin kieroon kasvaneita, mitä huumorin tajuun ja vähän muuhunkin tuli. Sekä samat teräksen harmaat silmät, jotka suri kaikkea, aina historian alkuhavinoista jonnekin kauas tulevaisuuteen. Joskus parikympisenä mä olin jopa ajatellut, ettei Aada olisi isän. Myöhemmin mä tajusin, että Aada oli tullut Kaijaan enemmän. Olinhan mä saanut mutsiltakin osani... Mä olin perinyt sen pahimmat synnit.

Mun silmien edestä vilahtava käsi sai mut havahtumaan hetkeen. ”Mitä?”, mä ärähdin vihaisena ja tuijotin harmailla silmilläni Juskan tummiin silmiin. ”Sä et valehtele... Sori Aada ei vaan koskaan kerro, että sulla on noin raskasta. Ihan oikeesti Julia, sori.”, siinä se pitkä tukka lasketteli menemään, se ääni oli jotenkin pehmeä ja sen katse paljasti, se välitti, oikeasti. Helvetti, mä olin päästänyt sen liian lähelle, mä en voisi enää perääntyä. ”Hyvä yötä”, mä toivotin ja tyrkäsin itseni liikkelle paeten mun makuuhuoneeseen. Laitoin oven kiinni ja loikkasin mun parisänkyyn. Vaikka normaalisti mulla oli kylmä näin syksyllä... Nyt mä suorastaan hohkasin tulisuudellani. Sinä yönä, mä en enää nukkunut.

Ruttoprinsessa: 2.Luku

Mä muistan jotenkin tarkkaan ensi kerran kun mä näin sen, Juskan ensimmäisen kerran. Oikeastaan se varmaan alkoi viha-viha suhteella. Toisaalta, en olisi ikinä uskonut sitä. En varsinkaan Aadasta, joka muistutti olemukseltaan lähinnä kävelevää barbie-nukkea pitkine vaaleine hiuksineen ja sinisine silmineen. Lisäksi sillä oli aina jotain pissiskuteita. Mä muistan kuinka mä oli nauranut silmät päästäni kun se oli yksi kerta pölähtänyt mun kämpille esittelemään naapuri kaupastaan ostamaansa korsettia, joka oli valkoinen. Se sanoi, että se oli rajua ja rokkia. Ei se ollut. Jos mun kuteisiin vertasi. Aada tapansa mukaan oli silloin suuttunut mulle.

Mä menin käymään kotona sinä lauantaina, koska mulla oli vapaapäivä kiskalta. Meidän faija istui rappusilla tupakalla. Oikeastaan omakotitalo, jossa faija ja siskoni asuivat oli hieno. Keltainen, musta katto, pieni piha, jota isä tykkäisi laittaa. Istuin isän viereen ja laitoin tupakaksi, siinä me pössyteltiin hetki hiljaa. Lopulta isä avasi sanaisan arkkunsa.

”Aadalla on joku poika...”, isä sanoi ja katsoi mua jotenkin syyttävästi. Kohautin kulmiani hiukan, ne oli pinkit tänään, oli ollut aamulla sellainen tunne. Vaikkakin nyt kun näin isän samanvärisen katseen katsovan mua jotenkin syyttävästi, tuntui että niistä olisi pitänyt tehdä vaikka harmaat tai tummansiniset.

”No miksi sä mua katsot noin, mä olin eilen töissä”, tokaisin hiukan loukkaantuneena, ei mulla ollut aikaa seurata siskoni tekemisiä. Suoraan sanottuna, mä en edes halunnut nähdä miltä Aada näyttäisi seuraavana vuonna baarissa. Mä skippaisin suosiolla kaikki baarireissut sen kanssa.

Kumminkin faija oli saanut mut uteliaaksi. Mä tumpasin tupakan ja hypin sisälle. Paiskasin tahallani oven kiinni niin että kuului, että täältä tulloo jaffat! Kävelin suoraan Aadan huoneelle ja kurkkasin sisään, ei ketään. Kävin kurkkaa vierashuoneenkin, mutta sielläkään ei ollut ketään. Sen sijaan vesi, joka lorisi iloisesti suihkuhuoneessa kertoi, että siellä oli joku. Päätin keittää kahvit ja kävelin keittiöön keskittyneenä puhelimeeni, muuta tyyppi halusi tänään lähteä vähän maistelemaan ja mua pyydettiin mukaan.

”Et sitten hiljempaa tullut, mä melkein olisi odottanut viel, että olisit huutanut tullessasi vaikkapa Julia is da house!”

Jumakauta se ääni laitto mut värisee, joka paikasta. Sisältä, ulkoa ja päässä pätki. En tiennyt uskaltaisinko nostaa katsettani vai pitäisikö mun vaan loikkia takaisin. Sydän pamppailen mä nostin katseeni puhelimesta. Silloin se tapahtui, suurella räsähdyksellä mun ja Aadan maailmat kohtasi. Hyvä, ettei pää haljennut siitä äänestä. Meidän faijan keittiönpyödässä istui mies... siis mies ei mikään kiiltokuvapoika tai patu. Siinä se istui bokserisillaan ryystämässä kahvia kuin kotonaan. ”Nääh en mä... onko sumppia viel?”, mä kysyin ja menin pannulle. Olihan sitä, touhusin omiani siinä ja kurottauduin ottamaan mukia kun mun takaa kuului. ”Jumalauta sulla on paljon parempi takalisto kun siskollasi, ei sellainen luinen paska.”

Hyvä, ettei kuppi tippunut käsistä ja käännyin katsomaan sitä, hetken mä vihasin sitä, oikeastaan mä aloin vihaa sitä siitä hetkestä, koska luulin että se oli vittuilua. Tälläinen oli ensitapaamiseni Juskan kanssa, Jussi Kaikkonen, ikä 18 v, siskoni uusi poikaystävä ja mun tuleva syntini.

Ruttoprinsessa: 1.Luku

Mulla oli varsinainen Deja vu päällä... Nopean ohikiitävän hetken mä todella uskoin, että se ihminen, joka räksytti mulle ja jonka toisessa puolessa roikkui mustatukkainen unelma, olisi mutsi. Mä muistin hyvin tarkkaan sen päivän, kun mutsi oli lähtenyt meiltä lopullisesti. Se oli pukeutunut mustaan polvipituiseen hameeseen ja sillä oli päällä, joku ihme valkoinen ruuhtana, jossa oli punaviinitarha. Se huojui edestakaisin kuin mikäkin tuulen raiskaama vinkuheinä. Kai sillä oli kolmas viikko menossa. Me oltiin isän kaa yritetty selittää Aadalle, että Kaija, en mä sitä enää siinä vaiheessa sanonut mutsiksi, oli työreisulla. Isälle oli ollut liikaa se kun, se oli pari yötä sitten iskenyt kirveen meidän kerrostalon oveen, puolialasti se oli hillunut pitkin käytäviä. Mä en ymmärrä kuinka Ensio, mun faija siis, oli sitä kestänyt. Siinä mä, Julia Koskinen, silloin 16, katsoin kun meidän pikku prinsessamme Aada roikkui äidin käsipuolessa itkien, että äiti ei saisi mennä. Eihän Aada sitä silloin tajunnut, että näin olisi parempi, eikä se ei tänäkään päivänä ollut sitä tajunnut. Äiti nosti Aadan syliinsä, se oli ollut varsinainen punkero silloin yhdeksän vuotiaana, kun miettii, että nyt se oli muakin hoikempi. Mun tylsän harmaat silmät tuijotti mutsia oman huoneen ovelta. Se lupasi Aadalle, että se voisi tulla koska tahansa kylään. Mutsi oli aina ollut hyvä tossa, tekee lupauksia... Lupauksia, joita se ei pitänyt. Sille ei merkinnyt mitään sen tyttäret. Se olisi vaihtanut meidät pulloon jos olisi voinut. Mähän olin ollut puhdas vahinko... Mutsi oli just täyttänyt 17 kun mä synnyin kaksi kuukautta sen syntymäpäivien jälkeen. Isä oli täyttämässä 18, kuukausi mun syntymän jälkeen. Jotenkin iroonista, että mutsi oli meinannut aborttia, mutta se oli joutunut johonkin onnettomuuteen... Luuli saaneensa keskenmenon, minä tyttö se siellä kohdussa en kuollutkaan. Silloin mutsi päätti pitää mut. Kai se oli sen elämän suurin virhe, olin mä joskus kuullut kuinka se oli kännissä isän kanssa tapellut musta. Ettei mua olisi pitänyt koskaan synnyttää. Mä olin seitsämän, kun meidän Aada syntyi. Aadaakin yritettiin viisi vuotta, pian Aadan syntymän jälkeen mutsi sitten tajusi, että oli vanha ja ruma akka... Ja siitä se lähti. Viina, miehiä ja sekoilua. Pitkään isä sitä sitten katsoikin.

Äidin lähdön jälkeen tottakai mun pikkusisko sai isän kaiken huomion. Mä oli pahimassa teini-iässä ja silloin mä kai muuttui. Ennen me oltiin oltu vaan prinsessoja... Mutta sitten musta tuli rutto ja Aadasta kristalli. Musta tuli rutto, koska kaikeen mihin mä jollain tavoin koskin meni aina ihan päin helvettiä. Mun elämä alkoi pyöriä liikaa viinan ja sekalaisen seurakunnan ympärillä. Se taisi olla seuraava kevät kun tulin kotiin joltain festareilta. Mun ylähuulen keskellä paistatteli päiväänsä mun tuliterä medusa-lävistys. Huulet ja silmät oli mustat aivankuin olisin vetänyt ne tinnerillä sekä tukka oli pinkkimusta ja käsi puolessa tuli mua ainakin viisi vuotta vanhempi mies Jere. Silloin mä tajusin, että mun ja Aadan maailmat ei ikinä kohtaisi. Mä en vaan koskaan arvannut, että ne kohtaisi mitä pahimmalla tavalla ikinä.

Neitokakadu: 1.Luku

Se kiljunta oli halkasta meidän kaikkien korvat. Äiti huusi kuin syötävä ja pomppasi pitkän pöydän päässä seisailleen siunaillen ruotsiksi. Mua ällötti. Viel enemmän mua ällötti ehkä mun veljen Ebben reaktio. ”Sunhan piti käydä parturissa”, se vitsaili ja vilkaisi pöydän yli merkistävästi pikkusiskoani Ebbaa. Huokasin syvään ja vien oikean käteni vaaleanruskeisiin rastoihini. Ja eikö siihen samaan syssyyn isä pamahtanut sisään. Se vilkaisivaan nopeasti mun muuttunutta tukkaa ja viittasi istumaan.

Katarina tuijotti mua viel hetken, henkäisten sitten ruotsiksi jotain, joka mun korvaan kuulosti erehdyttävästi siltä, että se siunasi mua hipiksi. Istahdin valkoiselle tuolille ja se narahti ikävästi mun alla. Painostava hiljaisuus leijui pitkään pöydässä, Ebben ja Ebban virnuillessa toisilleen tietävästi. Lopulta isäni, Kalle, rikkoi hiljaisuuden. ”Sä taidat jännittää huomista Mikael?”, hän kysyi ja ojensi mulle maidon ja vilkaisi paremmin tukkaani. ”Sähän sanoit meneväsi parturiin.”, se totesi ja pudisti päättään hiukan tunkien sitten pihviä kitaansa. ”Ja”, totesin hiljaa ja siirtelin herneitä mun lautasella haarukan avulla. Mua ärsytti varsinkin mutsin tapa puhua ruotsia kotona usein. Mä en ymmärrä miksi se yritti luoda meistä jotain hienoa kuvaa, tälläisessä paskakaupungissa kuin Piikkivaara.

Mun äitini oli niitä toisen polven suomenruotsalaisia, tai jotain sinne päin. Sen täysin ruotsalainen äiti oli rakastunut suomipoikaan ja kesäromanssin tulos 9 kuukauden päästä oli mun äitini. Mun isä ja äiti oli tavannut Ruotsissa noin 20 vuotta sitten. Isä oli täysin suomalainen ja jollain tavalla se oli hurmannut mun äidin sen vässykällä perussuomalaisella asenteellaan ja pian niille syntyi Ebbe. Ebben syntymän jälkeen ne muutti takaisin Suomeen isän töiden perässä. Ja pian sitten synnyinkin minä ja vähän myöhemmin meidän katraan toinen blondi eli Ebba. Mä olin aina tuntenut olevani erilainen kun mun ylihienot ja pikkuvanhat sisarukseni.

Havahduin kun mutsi tuijotti mua. Kohtasin sen sinisen katseen omalla iloisella vihreälläni. ”Vad är det mamma?”, kysyi ja Katarina osoitti mun huonetta koti. ”Misa.”, hän sanoi ja nyökkäsi mulle merkiksi, että saisin poistua. Tajusin tosiaan, että Misa viserteli mun huoneessa. ”Tack”, totesin ja nousin seisomaan ja kumarsin pienesti perheelleni ja menin huoneeseeni.

Suljettua huoneeni oven huokasin syvään. Katselin mun huonetta, siellä näkyi mutsin kädenjälki näkyi siellä vähän. Tää oli mun maailma. Se, jossa mä saatoi olla se Mikael, joka oikeesti olin. Menin ison häkin luokse ja katselin sisällä olevaa neitokakadua hymyillen. Olin nimennyt sen Samin mukaan. Pelkkä nimen ajattelukin sai mut punastumaan pienesti. Äkkiä tajusin mitähän Sami mahtaisi tykätä mun tukasta. Onneksi näkisin sen vasta kolmelta keskustassa. Se oli menossa Piikkivaaran ammattikouluun ja mä menisin lukioon. Sami oli ysiluokan päättäjäisissä kännissä haukkunut mua hintiksi silloin siitä valinnasta. Voi kun se olisi tiennyt kuinka oikeassa se olikaan.

Nostin Misan ulos ja viheltelin sille hetken nostaen sen lopulta olkapäälleni ja menin istumaan koneeni ääreen avaten sen. Vilkuilin pikaviestimeni läpi nopeasti ja ennenkuin kerkesin tajuta virheeni mulle pomppasi viesti Glitterbabeltä. ”MÄ TUUN SINNE!” Just nyt mä en olisi jaksanut sen seuraa, vaikka se olikin ainut, joka tiesi mun salaisuuden.

Glitterbabe oli meidän naapurin Mari Heikkinen, 18 vuotias, mutta oli syntynyt samana vuonna kun Ebbe, niillä oli joskus ollut jotain juttuakin ja se oli Ebbelle edelleen hiukan kipeä kohta. Mun isoveli luulikin, että mä harjoitin sen exän kanssa muutakin kuin viatonta leffojen katselua ja tuntien paskanpuhumista.

Ovikello soi ja havahduin ajatuksistani. Misa, olin unohtanut koko linnun. Sain sen juuri häkkiin takaisin kun blondi isoveljeni työntyi huoneeseen ja tuijotti mua happamana. ”Mari tuli”, se ilmoitti ja väisti mustatukkaisen tytön liejuessa sisään. ” Tack så mycket, Ebbe.”, Mari ilmoitti ja meni istuu mun sängylle. Mun ei tarvinnut edes katsoa Ebbeä kun tiesin, että sen katse olisi nauliutunut Marin liian lyhyeeseen minihameeseen. ”Mitä sä pidät tukasta?”, kysyin Marilta mennen istumaan sen viereen. ”Ihana!”, Mari totesi ja alkoi heti touhuta sen kimpussa. Kun Ebbe oli varmistanut, ettei me mitään siveettömyyksiä alettaisi harjottaa, se sulki mun huoneen oven.

”No mites mysteeripoju?”, tyttö totesi ja meni makaamaan mun sängylle mun poistuessa koneelle. ”En ollut eilen online, en ainakaan illalla. En tiedä sitten miten, kun olin Samin peliä katsoo”, totesin ja hymyilin Marille ystävällisesti. Mä en oikein vieläkään käsittänyt, miksi se aina pukeutui niin provosoivasti mun seurassa. Nytkin näin sen valkoiset rintaliivit selvästi liian syvän kaula-aukon jemmasta. ”Ooks ees kysynyt mistä se on?”, tyttö kysyi ja tuijotti konetta, kun kirjauduin tuttuun keskustelupaikkaan sisään. ”Oon käsittänyt, että jostain läheltä. Koska se tietää Piikkivaaran juttuikin.”, sanoin ja menin tuttuun huoneeseen sydän pamppailen. ”Ai... ooks sä hullu kertonut sille missä asut? Entä jos se on joku vanha pebopappa joka haluaa viilata sun neitsyenkireetä kakkosta.”, tyttö sanoi närkästyneenä ja mun oli pakko nauraa. ”Ei se ole”, totesin ja katsoi hymyilen ruudulle.

Nefryth sanoo: Mort my love! Oli jo hiukan ikävä sua.

Mari katsoi mua merkittävästi. ”Mitä...”, kysyin sitten hiukan hermostuneena. Mari hymyili hiukan ja huokasi. ”Miksu, eikö toi kumminkin olisi parempi vaihtoehto, Sami vihaa homoi ja kun se kuulee sun todelliset fantasias, sä voit sanoa soronoo koko ystävyydelle.” Mä vihasin Maria, sillä hetkellä. Käännyin näppäimmistön puoleen.

MortMiksu: Nef my honey! Samoin, mutta Glitterbabe on täällä taas saarnaamassa.

Mari heitti mua tyynyllä ja mun oli pakko naurahtaa. Vaikka mä pidin tästä nettituttavuudesta paljon, ei se silti voittanut Samin paikkaa mun sydämessä.

Neitokakadu: Prologi

Mä taisin olla silloin 6-vuotias ensimmäisen kerran ajattelin, että en ole kuin muut pojat. Koska silloin mä näin vilaukselta tulevaisuuteen ollessani tajuttomana tytön takia. Mä olin hoidossa Päiväkoti Nuppuniemessä, jossa meitä kakaroita oli yhteensä joku 20 paikkeilla. Mä istuin siinä lattialla uusissa kirkaan keltaisissa farkkuhaalareissani ja katselin kun Sami, mun paras ystävä vielä tänäkin päivänä, jakoi meidän kesken pikkuautoi.

”MÄÄÄÄ OTAN TÄN!”, se raakkui ja heilutteli kädessään sinistä traktoria. Mun kirkaat ja nauravat silmät katsoi Samia ja aloin valitsemaan autoa. Mun käteen osui vaaleanpunainen avoauto, joka olisi ollut miniversio barbien autosta. ”Tyttöväri”, Sami rääkkyi ja pärisytti huuliaan. Minä nielaisin itkun, joka pyrki pintaa. Yhtä-äkkiä paikalle pamahti meidän molempin naapurissa asuva pikkulikka. Sen nimi oli Mari ja se oli saman ikäinen mun isoveljen Ebben kanssa. Se oli tullut isänsä mukana hakee Marin pikku veljeä Anssia. Mari polvistui Samin viereen ja maiskautti sille ison pusun poskelle ja alkoi halailee Samia. Mä tunsin ensimmäistä kertaa mustasukkaisuutta, en mä silloin tiennyt, että se olisi vain alkusoittoa siitä, mitä mä vielä elämässäni tulisin kokemaan.

Kun Mari hyökkäsi pussailee ja halailee mua, mä tunsin pakokauhua ja lähdin karkuun. Se onneton miniversio siitä barbien autosta koitui mun kohtaloksi. Minä kipitin sen päälle ja kaaduin lyöden pääni kovaan lattiaan.

Äänet mun ympärillä vaimeni ja mä lilluin mustassa aineessa. Olin ihan kevyt ja mun olkapäille oleva ruskea tukka lillui kuin vedessä. Mua ei sattunut eikä mitään. Ja kun mä ojensi käteni, siihen lennähti neitokakadu. Hymyilin linnuille ja kun käänsin katseeni oikealle, säikähdin. Siellä seisoi nuori kundi. Sillä oli puoleenselkään oleva vaaleanruskea rasta tukka ja samanlaiset nauravat vihreät silmät kuin mulla. Sen päällä oli tiukat revityt farkut ja käytössä kuluneet skeittarit. Sillä oli valkoinen kauluspaita ja kaksi ylintä nappia oli auki ja kaulassa näytti roikkuvan sateenkaaren väreissä oleva sydänriipus. Pelokaana mä katselin, kun se jätkä tuli mun luokse ja polvistui hymyillen mun viereen silittäen sen neitokakadun päätä. ”Sen nimi Misa”, se jätkä sanoi ja tuijotti muhun vihreillä silmillään.

Se toi mulle ylikasvaneen Peter Panin mieleen. Siinä oli jotain huoletonta eikä se vaikuttanut yhtä tylsältä kun muut mun tuntemat aikuiset. ”Misa...” sanoi hiljaa ja hymyilin. ”Se on anagrammi Samista”, se poika sanoi ja laski kätensä mun päähän pörrötäen mun ruskeita hiuksia. Mä näin sen kynsissä mustaa lakkaa. ”Mun parhaan ystävän nimi on Sami”, totesin ja katsoin kun lintu lehähti lentoon. ”Mä tiedän Mikael...”

Naamiot: 4.Luku

Siinä mä istuin nojatuolissani Pöpö sylissä ja tuijottin niitä kahta. Oikeesti... Mä olin odottanut, että tästä viikosta tulisi hieno ja nyt mä aloin jo toivoa kaikki kaksilahkeiset vittuun mun elämästäni. Jiri istui t-paidassa, multa lainaamassaan, ja boksereissa mun pöytäkoneella ja selaili facebookkiaan. Ja mitä tekikään Ville? Mun vihreä katse liukui toiselle sohvalle, jossa se jätkä istui jäänsiniset silmät kiiluen ja pelasi jotain sen omalla läppärillä. Käänsin katseen telkkariin ja huokaisin syvään. En mä ollut odottanut, että ekasta illasta olisi tullut tälläinen. Mun mielikuvissa mä olin jo rakastellut Villen kaa useammin kuin kerran, mutta jes nyt mä olin sitten kahden tulen välissä. Katsahdin kelloa ja huokasin. Okei, BB alkoi juuri ja se riitti mulle. "Voi helvetti!", mä kivahdin ja nousi pystyyn. Pöpö karkasi mun sylistä ja meni nukkumaan Villen viereen. Molemmat jätkät katsahti muhun. "Ihan oikeesti saatte keksiä jotain ja pian mun pää ei kestä pitkään", totesin rauhallisesti jätkille ja nappasin siitä olohuoneen pöydältä mun sinisen pall mall askin. "Kun mä tuun tupakalta, te olette keksineet jotain pitä me voidaan tehdä yhdessä", sanoin ja menin parvekkeen oven eteen laittamaan kenkiä jalkaani. "Käykö räsypokka?", Ville kysyi ja mä nostin katseeni siihen hämmästyneenä. Jirikin käänsi sinivihreän katseensa kysyvästi toiseen miespuoliseen olentoon. "Katan kroppaa mä voisinkin katsella, mutta en sun", Jiri totesi ja kääntyi taas koneeni puoleen. Mun kasvoille alkoi kohota puna jälleen. Olisi ihme jos mä selviäisin viikon näiden kahden kanssa hengissä. Päätin paeta parvekkeelle lopulta.

Siinä mä seisoi parvekkeella topissani ja vaaleansinisissä pyjamahousuissa ja kuuntelin hiljenevää kaupunkia. Mua harmitti ajatus, etten voisi olla viikonloppuna täällä. Katsahdin ikkunan läpi mun olohuoneeseen huokaisten. Ne jätkät selvästi jutteli keskenään. Ilmeisesti mun uhkaus oli mennyt läpi. Tai sitten niiden testosteroonitasot ei mahtuneet samaan huoneeseen, varsinkaan yhtäaikaa, ne oli aina vihanneet jollain tasollaan toisiaan. Jota en kyllä jaksaisi ihmettelläkään yhtään. Ja nyt niiden pitäisi yrittää oikeesti tulla jotenkuten toimeen. Aloin miettimään Jirin sanoja tarkkaan ja huokaisin syvään. Yrittikö se tehdä Villen mustikseksi... Oli totta, että Jiri oli ollut paljon lähempänä mua kuin Ville. Punastuin pienesti siitäkin ajatuksesta. Kun mietin sitä hetkeä mä muistin sen kuin eilisen. Vedin savuja sisääni ja huokasin pienesti painautuessani ajatuksiin. Se olisi asia mitä mä en koskaan unohtaisi. Silloin mä olin tajunnut, että Ville ei koskaan lopettaisi mun kiusaamista.

Siinä me istuttiin. Mun autossa ja oltiin hiljaa. Molemmat yritti keksiä jotain sanottavaa. Kumarruin eteenpäin ja laitoin soitinta kovemmalle vilkaisten ujosti Villeä. Se oli toinen kerta kun me nähtiin livenä. "Kohta varmaan sun pitää mennä", totesin hiljaa ja nostin katseeni paremmin Villen jäänsinisiin silmiin hymyillen. "Kiitti mulla oli tosi kivaa. Ihan oikeesti", sanoin ja Ville nyökkäsi selvästi sen näköisenä, että se mietti jotain. Näin, että ihmisiä alkoi kasaantua asemalle päin ja yritin nielaista palaa kurkusta. "Hei Tanya on tuolla. Eli se teidän juna tulee kohta", totesin hiljaa ja katselin sitä mustatukkaista tyttöä laiturilla, joka viittoloi mun autoa päin. Tää oli ollut kiva miitti ihan oikeasti, vaikka tää olikin ollut enempi meidän ydinporukalla. Käänsin katseeni uudestaan Villeen ja nojauduin halamaan sitä. Silloin se tapahtu. Mitään varoittamatta se jätkä onnistui tunkee kätensä mun hameen alle ja sai mut vinkasee nautinnosta. "Mä arvasin", se kuiskasi käheästi mun korvaan ja suljin silmäni noloudesta. "Ville älä", mä pyysyi hiljaa ja värisin sitä vasten tuntiessani sormet paremmin, jotka seikkaili mun alkkareita vasten. Onneksi olin tajunnut laittaa sellaiset, muuten sen etusormi olisi tehnyt hole in one:it kerralla. Ville vetääntyi kauemmas musta ja veti viivytellen kätensä pois. "Saatana sä oon märkänä aina Kata", se totesi mulle ja sai mut nauraa. "Toivotaan etten siis huku kotimatkalla peto", naurahtin takaisin vaikka oikeeasti mun oli vaikea pidätellä itseäni olisin halunnut sen siinä. Tasan siinä. Mutta Ville poistui mun autosta ja juoksi Tanya luokse halaten sitä pikkuista. Pala palasi mun kurkkuun ja nielaisin. Ne kaksi, ne päätyisi viel joskus yhteen.

Avasin silmät kuullessani, että joku kaasutti pihalla. Nojauduin kaidetta vasten ja annoin vihreän katseeni seurata surullisena autoa, joka kaasutti pihasta pois. Mä olin luullut, että tää viikko tekisi musta vapaamman, mutta näytti vahvasti siltä, että mä olisin syvemmällä siellä naamion takana missä mä elin. Se nosti mulle taas palan kurkkuun. Säpsähdin kun joku oli tullut mun taakse ja kietoi kätensä mun ympäri. Nieleskelin hetken ja olin sanomassa jotain.

"And I'm melting In your eyes Like my first time That I caught fire Just stay with me Lay with me... Now", mun korvaani kuiskattiin ja hymyilin pienesti. Tunnistin biisin heti. The usedin I Caught Fire. "Ville sä oot ihan mah.." sanoin ja käännyi katsomaan mutta mun hymy hyytyi samalla hetkellä kun mä tajusin, että toi tukka ei kuulunut Villelle. Jirin sinivihreet silmät tuijotti mua ja se hymyili pienesti. Mun sydän jätti pari iskua välistä kun sen huulet lähesty mun huulia. Mieli kirkui apua mutta keho ei liikkunut. "Missä .." mä aloitin mutta mutta Jiri hyssytteli mua. Suljin silmäni ja yritin olla itkemättä. Samalla hetkellä, kun mun ripsien välistä purkaantu kyynel se tapahtu.

"NYT ME RYYPÄTÄÄN KATA!", Ville pinkas parvekkeelle kaksi viiniä pulloa kädessään. Mä en tiennyt olinko pettynyt vai onnellinen sen jätkäs ajoituksesta. Vilkaisin Jirin ohi Villeen ja yritin hymyillä pienesti. Vaikka mun olo tuntuikin vähän huoralta. "Sopii mulle", totesin Jirin ohi ja katsoin sitä ilmeellä jutellaan myöhemmin. Mitään sanomatta Jiri jäi istumaan viel parvekkelle. Olin menossa Villen perässä sisään kun pysähdyin viel ovella. "Tuutsä?", kysyi ja tuijotti siihen jätkään. Jiri näytti niin pieneltä ja avuttomalta. Katse käännettiin muhun. "Sä olet niin kusessa molempiin", Jiri sanoi ja sen silmistä näki, että se aikoi voittaa tän taistelun hinnalla millä hyvänsä. Aivan kun mä olisin ollut joku lelu jolla ne mittaili miehisiä voimiaan keskenään. Kumpiko oli kovempi uros. "Jiri... vedä vittu päähäs ja leiki lentäjää", totesin hiljaa ja tajusin, että se oli äsken käyttänyt hetkellisesti hyväksi sitä, että mun naamio oli tippunut aavistuksen. Se halusi voittaa Villen. Jos noi jätkät ei alkaisi käyttäytyä ne lentäisi molemmat kuin leppäkeihäät ulos.

Naamiot: 3.Luku

”Se on kuollut”, Milla totesi ja tuijotti mua Iina sylissään. Mun ilme oli varmaan näkemisen arvoinen, sillä unohdin Villen käytävään rynnätessäni olohuoneeseen ja kokeilemaan Jirin pulssia kaulasta kuin raivotautinen rotta. Osakseni sain turhautanutta murinaa ja Jiri huitas mua melkein naamaan. Okei, Millasta tuo oli ollut ehkä hauskaa mutta musta ei. Pian mun kämpssä olisi oikeesti ruumis. Kuulin kuinka Milla kikatti eteisessä huokasin kevyesti. Villen charmi oli näkymä purrut heti. Niin se meni aina. Mä oli tottunut siihen, että me ei sen jätkän kaa juurikaan koskettu toisiimme mitenkään läheisesti muiden ollessa paikalla. Nettimiititkin oli mulle välillä maanpäällistä helvettiä, jos sekin pääsi niihin. Kiihkeitä katseita, pieniä sanallisia vihjeitä mutta silti se aina sitten oli jonkun muun kanssa. Mä katsoin sivusta ja kärsin. Viimeisin miitti oli ollut mukava kyllä, vaikka meitä oli ollut vaan pari. Silloin mun tajuntaan pamahti asia, jonka oli unohtanut kaikessa hötkeessä. Viikonlopun miitti Jyväskylän lähellä, rantamökillä. Meitän oli aika paljon tulossa sinne meidän pienestä mutta sitäkin läheisemmästä nettiyhteisöstämme.

Menin takaisin eteiseen ja katsahdin Villeä, joka nojaili seinään ja antoi silmiensä lupailla suuria Millalle. Mä en ikinä myöntäisi, että mun sisällä jauhaisi myllynkivi kaikkea paskaksi. ”Jäätsä kahville? Tosiaan Ville tässä on mun bestis Milla ja sen tytär Iina”, totesin ja yritin pitää ääneni tasaisena mutta kun näin, että jäänsiniset silmät kävi mussa äkkiä, tiesin, että Ville oli kuullut mun äänessä pienen kateuden. Huomiohuora mikä huomiohuora. Mun bestis kääntyi mua päin ja hymyili ruskeat oravan silmät säihkyen. ”En mä nyt kiitti. Lupasin tehdä Jarille ruuat valmiiksi”, se totesi ja kääntyi Villeen päin hymyillen. ”Pitelisitkö?”, se sanoi ja tyrkkäsi Iinan mitään varoittamatta Villen käsiin. Mun pokka meinasi pettää, kun tajusin miten tyhmältä se jätkä näytti. ”Ihan rennosti vaan, ei se särjy. Kai sä juot?”, mä kysyi ja katsahdin Villeen kaatuen nojaamaan seinään. Jätkän nyök'ttyä siirsin vihreän katseeni Millaan, joka oli jo vetänyt kengät jalkaansa ja peilaili nyt itseään. Se oli niin ihanan pieni ja hoikka. Mulle tuli usein mieleen Millasta, että se ei ollut täysin suomalainen, mutta minä jos kuka tiesin, että se oli aivan samanlainen perhetyttö kuin minä. Ja taattua suomalaista lihaa. ”Jooh”, Ville totesi hiljaa ja tuijotti Iinaa silmiin, yrittäen pitää sitä mahdollisimman kaukana itsestään. Pieni suru kävi mun sisällä. Tässä meidän ikäeron huomasi. Villen lapsien käsittelystä huomasi, että se oli vasta 19. Siinä oli jälleen yksi juttu miksei meidän suhde toimisi. Ikäero. Mun ajatukset harhautui taas sohvalla nukkuvaan Jiriin. Mä olin ollut silloin 24 ja Jiri 19... Mun sisällä värähti kauheeta ja Ville oli ollut silloin viel 18...

”Kuulitsä?”, ääni veti mut takaisin ajatuksistani ja nostin vihreän katseeni Millaan, joka oli jo ovella menossa. ”Jooh..., vastasin mietteliäänä ja Ville tuli mun viereen nauraen. ”Missä sun pää on nainen?”, se kysyi ja laski kätensä mun olkapäälle. ”Me mennään täältä porukalla sinne miittiin. Siis ainakin mä ja Kata. Ja perjantaina lähettään sinne mökkille mikä me ollaan niiden nettikavereiden kanssa vuokrattu”, Ville selitti sujuvasti. Ai niin se miitti, unohdin sen kokoajan. Missä mun pää tosiaan oli... ”Entäs toi ruumis tuolla?”, Milla kysyi ja nyrpisti nenäänsä. Just toi asenne mua nappas joskus. Kaikki piti Jiriä jotenkin hirveän pahana ihmisenä. Mä jos kuka tiesin, että se oikeesti osasi olla tosi kiltti ja rakastava... Se oli vaan alkanut kusee asioita pahasti meidän eron jälkeen. Eikä se ollut ainut. ”Mä varmaan heitän sen sinne Jykyyn samalla. Tuskin se miittiin tulee.”, totesin hiljaa ja heitin vihaisesti Villen käden pois mun olalta ja vilkutin Millalle. Mä halusin olla yksin, olin ollut jo liikaa ihmisten kanssa tekemisissä.

Kuulin kun ovi pamahti kiinni ja aloin laittaa kahvia. Mua harmitti, ihan oikeasti harmitti. Mun asunnossa oli kaksi kuumaa jätkää. Kuumaa mun mielestä ja toinen vaan nuku ja toinen flirttaili muille minkä kerkesi. Lapoin vihaisena kahvinpuruja suodatinpussiin kun yhtä-äkkiä tunsin kädet mun lanteilla. Mä en lopettanut kun murto-osa sekunniksi. Laitoin suodatin osan paikoilleen ja napsautin valkoisen keittimen päälle. Tunsin kuinka mun musta tukka siirrettiin pois vasemmalta puolen kaulalta ja korvalta. Mä oli ihan vitun vihainen Villelle.... Ei Jirille... Ei Tarja Haloselle.... Mä ... mä olin vaan onneton.

Lämpimät huulet painautui hellästi mun kaulalle. ”Sä olit mustis”, Ville kuiskas ja mun olisi tehnnyt mieli vetästä sillä kahvipannulla sitä naamaan. Olin tulta ja tappuraa. Pöpö puski mun jalkaa ja mä purin huuliani yhteen yrittäen rauhottua. Suudelmat alkoi käymään kiivaammiksi ja Villen toinen käsi nousi taivuttaa mun päättä taaksepäin. ”Mä en koskaan hylkää sua... Tiedäthän sä sen?”, se kysy ja pakotti mut tuijottaa sitä silmiin. Painoin ymmärryksen merkiksi silmät kiinni hetkeksi. Miten helvetissä joka kerta se osasi lepyttää mut... Sai mut unohtaa sen kuinka yksin ja onneton mä olin, sen kultaisen maskini takana.

Ville kieräytti mut ympäri ja nousin istumaan tiskipöydälle. Tuijotin sitä hetken silmiin, se hymähti ennenkuin vetäs mun topin ylös melkein kaulaan. Se aiheutti mulle pienen kikatuskohtauksen, joka päättyi voihkaisuun, kun sen jätkän hampaat löysi mun rintakehän ihon. Suljin silmäni ja kiedoin jalat Villen ympärille vetäisten sen lähemmäs niin, että polvet kolahti kunnolla alakaappeihin. Mitä enemmän mä kiemurtelin ja voihikn, sitä vaikeemmaksi se jätkä osasi tehdä mun olon. Olin unohtanut jo parissa minuutissa kaiken... Se oli virhe.

Olin iskemässä hampaani Villen paljaaseen kaulaan, kun tajusin vilkaista keittiön ovelle. Mun huulilta pääsi kiljaisu ja tönäsin Villen kauemmas revin toppini alas. ”JIRI VITTU!”, mä kiljuin ja hautasin punaiset kasvot käsiini nolona. Mä olin jäänyt melkein sekstailusta kiinni omassa kodissa omalle exälleni. Toi kuulosti surullisen huonolta saippuasarjalta taas kerran. Koska mun kasvot oli käsissä, en nähnyt kuinka Ville ja Jiri tuijotti hetken tosiaan, se katse olisi kertonut enemmän kuin tuhat sanaa. ”Moih... Mä oon tosiaan Ville”,mä kuulin Villen esittelevän itsensä ja mä nostin katseeni Jiriin, joka tuijotti mua sinivihreillä silmillään. ”Onkos kahvia?”, Jiri kysy ja asteli Villen ohi niin että ketjut sen housuissa kilahteli toisiinsa. Se istui pöytään ja alkoi selaa mun cosmoa. ”Haistakaa paska molemmat!”, totesin kylmästi ja hyppäsin alas tiskipöydältä painuen Pöpön kanssa tupakille. Mä tarvitsisin aikalisän. Kuinka helvettissä mä pärjäisin näiden kanssa. Halusin palavasti Villeä, mutta en halunnut loukata Jiriä... Salaa halusin Jiriä, mutta en halunnut kertoa siitä Villelle... Mä olin syvällä paskassa.

Naamiot: 2.Luku

Mä katsoin kelloa. Viittä vaille puoli. Perkele mulle tulisi kiire. Toivottavasti VR ei pettäisi mua ja juna olisi sen tavallisen 5 minuuttia myöhässä. Mä olin soittanut Millalle. En mä uskaltanut jättää Jiriä yksin tänne. Eka Milla oli yrittänyt vedota Iinan kipeään mahaan, mutta kun se kuuli kuka oli makaamassa mun sohvalla, se lupasi tulla heti. Tuntui jotenkin kurjalta hälyttää mun paras kaveri vahtii mun ex-poikaystävää. Herra jestas, tää kaikki kuulosti huonolta saippuasarjalta. Olin jo kerennyt kertoa Saanallekin, että Jiri makasi mun sohvalla. Saana oli kertonut mulle, että Jiri oli eilen päissään käynyt kyselemässä mua chatissa. Sillä oli kuuleama ollut tosi tärkeää asiaa. Mä kävelin hermostuneesti olohuoneessa edes takaisin. Mun kissa, Pöpö, istui sohvan käsinojalla ja nuuski varovasti Jirin varpaita. Mä pysähdyin hermostuneesti ja nojailin sohvan selkänojaan katsellen Jiriä. Mä olin aina pitänyt nukkuvista ihmisistä, ne oli jotenkin niin turvattomia. Sellaisia tekisi mieli katsella koko päivä. Varovasti mä lähdin nojautumaan eteenpäin. Eihän yksi suukko ketään satuttaisi, varsinkaan kun kukaan ei saisi tietää. Samassa mun ovikello soi taas ja säikähdyksestä mä kippasin itseni selkänojan yli Jirin mahan kautta lattialle. ”Vittu”, mä sihahdin ja vilkaisin jätkää, joka vaan käänsi kylkensä. Jo meidän seurustelun aikaan mä olin ollut kateellinen ton jätkän unenlahjoista.

Kipitin avaamaan oven ja Milla tuli sisälle Iina sylissään. ”Mä en kestä sitä Rasmusta”, Milla puhahti ja alkoi riisua saappaitaan pois. Vilkaisin sen vatsaa, joka oli jo samoissa lukemissa mitä se oli ollut ennen Iinan syntymää. Ja mitä siitä oli vajaa viisi kuukautta. ”Mitä se nyt taas teki?”, kysyi samalla kun istui eteisessä ja sidoin kengännauhojani kiinni. Milla suki ruskeaa lyhyttä tukkaansa, jossa oli blondeja raitoja. ”No siis se pyysi mua baariin”, Milla paasasi samalla kun kävi olohuoneessa tarkistamassa sohvan. Mä avasin laukun ja katselin sisällön nopeesti läpi. Kaikki olisi mukana. Mun luolta käveli viisi minuuttia asemalle. Milla tuli takaisin. ”Se näyttää ruumiilta, kai sä heität sen ulos kun se herää?”, Milla totesi ja nosti paremmin tytärtään sylissään. ”Katotaan.” totesin hiljaa ja tajusin, että mä en todellakaan tiennyt mitä mä tekisin siinä vaiheessa kun Jiri avaisi silmänsä. ”KATARIINA!”, Milla puuskahti vihaisena. Se ei oikein koskaan ollut ymmärtänyt tätä mun hoivaviettiä. Ei siinä en minäkään. ”Mä sanoin katotaan. Mutta, koska sä meinasit kertoo Rasmukselle, että sä oot menossa naimisiin?”, heitin takaisin parhaalle ystävälleni joka katsahti muhun nielaisten. Noniin me oltiin kivitetty toisiamme tarpeeksi. Menin lähemmäs ja suukotin Iinan päätä kevyesti. ”Nähdään kohta”, totesi ja kiiruhdin rappukäytävään.

Kuten olin arvannut VR ei pettänyt mua, juna oli myöhässä melkein puoli tuntia. Siinä mä seisoin farkuissa ja topissa. Asemmalla oli aika vähän porukkaa, olihan maanantai päivä. Katseli muutamia ihmisiä ja sytytin tupakan juuri kun kuulutus alkoi. ”Juna Pieksänmäeltä saapuu ja lähtee raiteelta kaksi” Niinpä niin. Mä olin rakastanut aina juna-asemiakin. Musta niissä oli jotain hienoa tunnelmaa. Kaikki ne ihmiset, tulossa ja menossa. Se paikka eli aina. Polttelin tupakkaani vielä kun näin että vauvujen ovet avautuivat. Mä en vieläkään ollut keksinyt selitystä Villelle Jiristä.

Villeä ei ollut vaikea tunnistaa kun se hyppäs ulos vaunusta. Jostain syystä mun naama kääntyi taas siihen toispuoleiseen hymyyn. Ja koska mulla oli lasit mä näin Villen virnistävän. Saatanan paska. Mutta hyvä sellainen. Se haro hiuksiaan tullessaan mun luokse ja jäi töpöttää parin sentin päähän. Meidän tapaamiset alkoi aina näin. Oikee titaanien taisto saatana. ”Joku päivä mä viel vien ne”, totesin lopulta ja heitin tupakan asvaltiin ja katsahtin sen jäänsinisiin silmiin. ”Ne? Eikö sen pitäisi olla sen?”, Ville heitti mulle takaisin virnistäen. Helahdin varmaan tulipunaiseksi, kun se nappasi mua leuasta kiinni ja nosti mun katseen sen kasvoihin hymyillen. Mun pään sisällä humisi ja jalat notku. Ja mä en ollut muka ihastunut. En... musta oli vaan ihanaa olla haluttu. Edes hetken. Sellainen huomiohuora musta oli Jirin jälkeen tullut. Just kun Ville oli painamassa huuliansa mun huulille mä mumisin, ”Jiri....”
Ville kohotti kulmiaan ja vetäytyi hiukan. ”Ööh... Tota ooks....” Se aloitti jo kun mä vetäydyin vähän kauemmas sen läheltä. ”Tarkotan... Jiri pamahti mun luokse. ” sanoin hiljaa ja oletin jo, että Ville kysyisi millä bussilla se pääsis takaisin. ”Mitä helvettiä sekin tekee täällä?”, Ville kysy ja nyökkäsi mulle, että käveltäisiin samalla. Mun sisällä alkoi nousta kiukku, mun elämän paras viikko ja se alkoi näin. ”Mä en tiedä. Kysyn kuhan se herää.”, totesin ja mun olisi tehnyt mieli ulvoo suruani. Ville nyökkäsi kevyesti ja laski kätensä mun olkapäille. ”Älä huoli, mä oon sun tukena muruseni”, se totesi ja painoi suukon mun mustiin hiuksiin. Mun olisi tehnyt mieli itkee. Ja koskaan, toi jätkä ei tulisi olemaan vain mun.

Naamiot: 1.Luku

Mä istuin siinä tietokoneella ja vilkaisin pyödällä olevaa kännyä. Kaksi. Viel puoli tuntia ja alkaisi mun elämän paras viikko. Tai niin mä ainakin uskoin. Roikuin tutussa chattihuoneessa ja viilailin kynsiäni. Sivusilmällä seurasin tyyppien juttelua. Silloin näin, että Saana pöllähti sisään. Se sai osakseen paljon tervehdyksiä, eikä mikään ihme se oli yksi kivoimpia ihmisiä mihin oli parin vuoden aikana tutustunut. Yhtä-äkkiä mun mese alkoi välkkyä. Mä tiesin, että viestittäjä olisi Saana. Ja bingo, sehän se. ’No se siis tulee tänään?’ viesti oli ilmestynyt ikkunaan ja mä en voinut peittää toispuoleista hymyäni. Se tuli aina mulle silloin, kun yritin olla näyttämättä tunteita. ’Jooh, juna on puolelta täällä’ totesin takaisin. Nousin ylös ja menin parvekkeelle sytyttäen tupakan ja katselin puita.

Olisi heinäkuun viimeinen viikko. Kesän loppu. Tääkin kesä oli valunut multa ohi, koska oli ollut laiska kuten aina. Mulla oli ollut hirveästi suunnitelmia ja ideoita. No, sitten olin saanut kämpän toukokuussa, just kun mun työt loppu. Jotenkin mä olin vaan jäänyt roikkumaan. Ilman töitä mulla oli liikaa aikaa miettiä Jiriä. Jälleen kerran mun vihreisiin silmiin kohosi muutama kyynel ja suljin silmäni huokaisten syvään. Jiri oli tullut mun elämää varsinnaisella pyöremyrskyllä puolitoista vuotta sitten. Mä olin alkanut seurustelee sen kaa, olin ollut valmis antaa kaikkeni sille. Kaikkien muiden mielestä se oli ex-narkkarin oloinen ja muutenkin haudasta revästyn näköinen. Mulle se oli ollut jumala, jumala joka teki musta ihmisraunion kun jätti mut. No sitten siinä kaiken surun keskellä mä löysin Villen uusiksi. Pian me alettiin Villen kanssa nähdä aina silloin tällöin. Yhtä-äkkiä meidän jutut niin tapamisilla kuin chatissa alko muuttua helvetilliseksi kissa ja hiiri leikiksi. Ja nyt Ville oli tulossa mun luokse viikoksi. Jos mun täytyisi määritellä meidän suhde sanoisin avoin. Me oltiin molemmat sitä mieltä, että heti kun asiat meni vakavammaksi ne alkoi kusta ja pahasti. Sitä paitsi, mä oli jotenkin varma, että pian tääkin leikki loppuisi. Mutta mä pitäisin niin kauan kivaa kun voisin.

Havahduin ja karistin sitten viimeiset tuhkat kaiteen yli ennenkuin menin sisälle takaisin. Juttelin siinä Saanan kanssa viel. Saana jaksoi kiusallaan kysyä milloin meidän jutusta tulisi vakaavaa. Naurahdin heleästi ja äkkiä säikähdin mun ovikelloa, joka soi. Sen ääni oli jotain aivan kauheeta. Nousin ylös ja kävelin ovelle aukaisten sen. Sillä hetkellä mä syöksyin onnesta alimpaan helvettiin.

Mä tuijotin leipäläpi auki rappusilla istuvaa jätkää. Sen mustassa rastapehkossa oli muutama lehti ja se tuijotti kenkiensä kärkiä. Mun sydäntä puristi. ”Jiri”, mä kuiskasi varovasti ja astuin rappukäytävään, koskettaen miehen olkapäättä. Kuinka monesti mun hampaat oli ollut kiinni tossa olkapäässä meidän sekstaillessa. ”Jiri mitä helvettiä sä teet täällä?”, sain kuiskattua ja mun ääni oli ohut ja kuiva. Tuntui kun kaikki elämä olisi kadonnut musta kerralla. Mä olin eilen luvannut Villelle, että toi jätkä olisi historiaa. Ja siinä se helvetti nyt istu, mun asunnon rappukäytävässä. Monen kymmenen kilometrin päässä sen omalta kämpältä, tuskin oli vahinko, että se just siihen oli tullut. ”Kata... Sä sanoit, että mä on sulle pikkuveli.... Sun täytyy auttaa mua”, se puhui epäselvästi ja nosti katseensa muhun. Sen surullisen kosteet sinivihreet silmät kohtasi mun vihreän katseen. ”Auta mua”, se pyysi ja mä nielaisin. Miksi just nyt... Miksi juuri kun mun elämäni paras viikko oli alkamassa.

”Tulehan”, totesin ja autoin Jirin pystyyn auttaen sen kämppään. Tottuneesti mä riisuin sen kengät ja autoi sen olohuoneeseen sohvalle, johon se rohjahti makaamaan. Mä katselin sen naamaa ja tunsin kaipuuta. Mä niin olisin halunnut suudella niitä täyteläisiä huulia viel kerran. Raskas hengitys veti mut takaisin siihen hetkeen. Vein käden mustiin hiuksiini ja vilkaisin seinä kelloa. Vartin yli kaksi. Mulle tulisi kiire. ”Miksi sä oikein olet täällä?”, mä kysyi varovasti ja aloin keräilee kamojani kasaan. Mä en todellakaan missaisi Villeä ja mun ihanaa viikkoa sen kanssa, Jirin takia. Mä olin aikoina luopunut Jirin takia monista asioista. Se osasi halutessaan olla aikamoinen loinen. Harmi vaan, se ei ollutkaan musta kiinni. ”Mä jään tänne viikoksi, mä oon niin kusessa kotopuolessa... Sä oot aina sanonut, mä voin luottaa suhun Kata”, se mumisi ennenkuin nukahti siihen sohvalle. Vittu, vittu, vittu, ei nyt, ei vittu just nyt kun tän piti olla mun elämäni paras viikko, miten helvetissä mä selittäisin tän Villelle. Istahdin nojatuoliin ja tuijotin nukkuvaa Jiriä. ”Ville, tässä todiste. Mä kusen aina kaiken”, totesin hiljaa itselleni ja päästin pääni riippumaan. Mitä mä oikein tekisin?